tiistai 30. joulukuuta 2008
Joululukemisia
Tiedän, etten ole ainoa, jonka jouluun kuuluu joulupäivän vietto lahjakirjan ja -konvehtirasian kanssa. Pyhinä voi todella vain maata sohvalla, koska missään ei juuri vierailla eikä mitään arkitekemistä ole, koska joulusiivouksen ansiosta ei tarvitse siivota ja aattoaterian tähteiden takia ei tarvitse laittaa ruokaa.
Tänä vuonna pukki ei tuonut yhtään romaania, mutta onneksi mies sai Mika Waltari -elämäkerran ja pari dekkaria. Mukana mökille tarttui lisäksi syksyn aikana kertyneitä lukemattomia kirjoja.
Aloitin dekkarilla. Eppu Nuotion Maksu (2008) on kolmas Pii Marin -dekkari. Tuttuun tapaan Pii tutkii toimittajana samaa juttua, vauvan katoamista, kuin hänen miesystävänsä Heino poliisina. Vetävää tekstiä ja melko uskottavia tapahtumia tarjoava kirja sopi hyvin luettavaksi vatsa täynnä jouluruokaa.
Toinen lukemani kirja oli Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo (2004), joka on Hesarin mukaan myynyt miljoonia. Tartuin kirjaan epäröiden, koska minua aina arveluttaa, jos varsinkin esikoisteosta verrataan johonkin klassikkoon. Tuulen varjon piti arvostelijoiden hehkutuksen mukaan vetää vertoja Umberto Econ Ruusun nimelle. Tosin Tuulen varjo on tekijänsä viides kirja, aiemmat ovat nuortenkirjoja.
Pidin teoksesta. Takakansiteksti kertoo sen olevan "jännäri, rakkausromaani, kauhutarina", jonka päähenkilö Daniel löytää Unohdettujen kirjojen hautausmaalta teoksen, jonka kirjoittajaa Julian Caraxia hän alkaa etsiä. Samaan aikaan joku etsii Caraxin teoksia polttaakseen ne.
Unohdettujen kirjojen hautausmaa on mielikuvitusta kutkuttava ajatus. Tosin kirjassa se esitetään minusta turhan itsestään selvänä. Olisin kaivannut hieman enemmän paikan taustaa. Kirjan varsinainen miljöö, 1940 - 50-lukujen Barcelona, on monenlaisine hahmoineen värikäs paikka. Taustalla väreilee sodan muisto.
Minua alkoi kirjan edetessä harmittaa, etten ehtinyt seurata Teemalta syksyn mittaan tullutta Francon aika: Näin sen koimme -sarjaa. Espanjan historian tuntemukseni on melko heikko, mikä on käynyt aiemmminkin ilmi lukiessani esim. Manuel Vázquez Montalbanin Pepe Carvalho -dekkareita, joissa niissäkin sodan varjo kulkee koko ajan mukana. Pepe Carvalho muuten suhtautuu kirjoihin hieman eri tavalla kuin Tuulen varjon kirjojen sielua vartioivat kirjakauppiaat ja antikvariaattien omistajat. Carvalho nimittäin käyttää kirjastonsa kirjoja takkatulen sytykkeenä.
Olin löytänyt syksyllä alekorista Helinä Siikalan Elämän ekaluokkalaiset -kirjan. Siikalan Ilon ja voiman käsikirja on yksi suosikeistani silloin, kun tunnen tarvitsevani jonkun asioita ajatelleen mielipidettä. Tämä kirja oli pettymys, koska se olikin kolumnikokoelma. Jotenkin minusta Siikalan teksti, viisasta toki tässäkin, kaipaisi hieman väljempää muotoa. Toisaalta Ilon ja voiman käsikirjassakin luvut ovat tosi lyhyitä, joten ehkä kyse ei nyt ole tekstin muodosta, vaan siitä, että sisältö ei tällä kertaa koskettanut. Ehkä liian lähellä hyvässä muistissa on Kaari Utrion Kiilusilmä feministi -kokoelma, jonka tekstit taas osuivat ja upposivat lähes jokainen.
Opettaja ei ole lomallakaan vapaalla töistä. Kokeiden ja prelien korjaamisen jälkeen on aika suunnitella tulevaa. Siksipä mukaan lähti myös alelaarista löytynyt Esko Rahikaisen Aleksis Kiven elämäkerta Metsän poika - Aleksis Kiven elämä. Se on tässä vaiheessa kesken, enkä välttämättä luekaan sitä kannesta kanteen. Houkuttelevampaa luettavaa saattaa nimittäin löytyä siskon kotoa, jonne suuntaamme uuden vuoden viettoon.
Lisäksi sohvapöydällä odottavat miehen saamat Remekset ja lukupiiriä varten lukemani piiiiiiitkä Musilin Mies vailla ominaisuuksia, osa 1.
Hyviä lukuhetkiä kaikille joululoman vielä jatkuessa!
torstai 4. joulukuuta 2008
Suosittelen Sofi Oksasta
Sofi Oksanen sai Finlandia-palkinnon. Ehdokkaana oli monta hyvää kirjaa, joten valinta ei varmaan ollut helppo.
Olen lukenut Oksasen kirjoista Stalinin lehmät ja voin suositella. Se, että en ole lukenut muuta, johtuu vain runsauden pulasta ja ajan puutteesta. Uskon tosin lukevani nyt tämän palkitun kirjan, viimeistään ensi kesänä.
Stalinin lehmät kertoo tyttären ja äidin elämästä, ja on siinä mukana isoäitikin. Kirja ei ole helpoimmasta päästä, mutta imaisee mukanaan.
Tämän vuoden Finlandia-palkitut ovat kaikki mielenkiintoisia. Tieto-Finlandia-voittajaa Marjo T. Nurmen Tiedon tyttäriä olen vähän haaveillut joululahjaksi, eikä se Juniori-palkinnon saanut Esa-Pekka Tiitisen Villapäätkään hullummalta kuulosta. Mukava, että palkittiin positiivinen nuortenkirja.
Olen lukenut Oksasen kirjoista Stalinin lehmät ja voin suositella. Se, että en ole lukenut muuta, johtuu vain runsauden pulasta ja ajan puutteesta. Uskon tosin lukevani nyt tämän palkitun kirjan, viimeistään ensi kesänä.
Stalinin lehmät kertoo tyttären ja äidin elämästä, ja on siinä mukana isoäitikin. Kirja ei ole helpoimmasta päästä, mutta imaisee mukanaan.
Tämän vuoden Finlandia-palkitut ovat kaikki mielenkiintoisia. Tieto-Finlandia-voittajaa Marjo T. Nurmen Tiedon tyttäriä olen vähän haaveillut joululahjaksi, eikä se Juniori-palkinnon saanut Esa-Pekka Tiitisen Villapäätkään hullummalta kuulosta. Mukava, että palkittiin positiivinen nuortenkirja.