Lokakuun alussa oli "Pukeudu pinkkiin" -päivä osana Roosa nauha -kampanjaa. Lehdissä oli paljon asiaa rintasyövästä, joten voi olla, että kirjastossakin oli otettu kampanja huomioon tai sitten oli vain sattumaa, että samalla kertaa käteeni tarttui kaksi kirjaa, joissa käsitellään rintasyöpää.
Nina Revon Arpi on kirja, jota on vaikea kuvata. Repo kirjoittaa omasta rintasyövästään. Kirjassa on 99 eripituista tekstiä, joiden tyyli ja pituus vaihtelevat. Lyhimmät ovat rivin ja pisimmät puolentoista sivun pituisia. Osa teksteistä on runoja, osa suorasanaista kuvausta tai tajunnanvirtaa. Kirjassa on myös Laura Malmivaaran kirjailijasta ottamia valokuvia. Kuvat paljastavat arvet, mutta kuvaavat myös kaunista naista erilaisissa peruukeissa. HS.fin sivuilla on Suvi Ahola käsittelee ns. tunnustuskirjallisuutta, mm. Arpea.
Jo ensimmäinen kuva rinnanpoistoleikkauksesta jääneestä arvesta ja teksti "Minä kunnioitan sitä kukkivin köynnöksin, sillä se on minun arpeni / Minun arpeni on kaunis, koska se saattaa pelastaa minun henkeni" antaa käsityksen kirjan tyylistä. Arpi on omakohtainen, monella tapaa vaikuttava teos. Repo käsittelee aihettaan vuoroin liikuttavasti, vuoroin huumorilla. Paikoin voi lukea mm. nykyajan naiskuvan kritiikkiä, mutta erityisesti minuun vaikutti monesta kohdasta tulkitsemani optimismi.
Kluunin kirja "Vaimo kävi lääkärissä" on täysin erilainen. Kirjan näkökulma on miehen. Kirjan päähenkilönä voi pitää minäkertojaa Stijniä. Toinen päähenkilö on Carmen. Stijn ja Carmen ovat naimisissa ja pienen tyttären vanhemmat. Sitten Carmenilla todetaan aggressiivinen rintasyöpä.
Kirjan takakannessa sanotaan, ettei sitä voi lukea kuivin silmin. Minua kirja ei itkettänyt kuten Revon kirja, mutta pari kertaa tunsin raivoa. Stijn on nimittäin itsekeskeinen, ravintoloissa pyörivä ja vaimoaan pettävä tyyppi. Hän on kuitenkin myös lastaan rakastava ja vaimoaan tukeva mies, joka monta kertaa suuttuu vaimonsa puolesta.
En muista lukeneeni toista kirjaa, jossa on näin paljon kaikenlaista "extraa" eli joka on rakenteeltaan näin erikoinen. Kirjassa on kolme osaa ja epilogi. Osat on jaettu lukuihin, joiden otsikkona on sitaatti laulusta, runosta, romaanista, elokuvasta tai tv-sarjasta. Sitaatteja on mm. Beatlesiltä, Bruce Springsteeniltä, Sopranosista ja Milan Kunderalta sekä alankomaalaisilta laulajilta tai kirjailijoilta. Tekstissä on monenlaista fonttia. Yhdellä fontilla on leipäteksti, jonka lomassa on toisella kirjeitä ja tekstiviestejä ja kolmannella muistelmia. Lisäksi kuin kainalotekstinä on eräänlaisia tietolaatikoita, joissa selitetään, ketä ja mitä ovat tekstissä mainitut henkilöt ja paikat kuten ravintolat, sairaalat tai jotkin muut asiat, esim. termit.
Kirja pitää otteessaan. Vaikka Stijnistä saa melko epämiellyttävän kuvan, haluaa tietää, miten käy. Minä ainakin unohdin takakannen tekstin ja toivoin, että Carmen paranisi. Oli riipaisevaa lukea, miten Carmen suunnitteli hautajaisia ja kävi shoppailemassa arkkuvaatteita. Pari nimittäin suunnitteli Carmenin kuoleman ja hautajaiset pienintä piirtoa myöten. Kuolemankin he suunnittelivat, koska Alankomaissa on mahdollista saada eutanasia. Suomalaista lukijaa, ainakin minua, tämä hämmästytti. En osaa sanoa, liioitteleeko kirja vai onko se todella niin helppoa Alankomaissa.
Molemmat kirjat ovat minusta lukemisen arvoisia. Ne ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää vaikuttavuus, joka tulee siitä, että molemmat kirjailijat ovat kokeneet sen, mistä kirjoittavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti