Sinikka Nopolan Tampereen murteella kirjoittamat Eila ja Rampe -jutut ovat kirpeänsuloisen huvittavia, bitter sweet. Nämä hämäläistrilogian sankarit miettivät tässä kirjassa menneitä, elävät arkea ja pohtivat tyttärensä elämää. Takakannen mukaan Eila ja Rampe "ponnistelevat elääkseen mahdollisimman viksusti".
Viksusti eläminen tarkoittaa tasaista menoa, jossa elämää määrää kohtuullisuus ja hyväksyttävyys. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei sovi tehdä. Jos parvekkeelle on nostettu kukka odottamaan hakijaa, sen täytyy odottaa lattialla, koska muuten naapurit voivat luulla Eilan olevan huono emäntä, joka ei saa kukkia viihtymään kuin hetken. Välillä nämä ajatuskulut huvittavat, välillä niistä tulee surullinen olo: Mikseivät Eila ja Rampe voisi viettää sellaisia syntymäpäiviä kuin haluavat? Miksi aina pitää ajatella, mitä muut ajattelevat?
Eilan ja Rampen tytär eli likka "ponnistelee elääkseen mahdollisimman näkymättömästi". Hyvä esimerkki tästä on Piste-kirjassakin oleva Mää kävin Italiassa -novelli, jossa likka matkustaa interrail-lipulla Italiaan ja varoo visusti näyttämästä vaaleiat hiuksiaan tummille miehille. Likka tosin näyttää kirjan lopussa hieman löysäävän löydettyään ilmeisesti jonkun miehen, jonka kanssa voi lähteä mökkireissulle.
Tämän kirjan luin siis äänikirjana. Novellit sopivat hyvin lyhyillekin automatkoille, ja murreteksti on tietysti parhaimmillaan kyseisen murteen puhujien lukemana. Seela Sella Eilana, Esko Roine Rampena ja Kirsi-Kaisa Sinisalo likkana saavat tekstiin aidon keskustelun tunnun. Eri murteen puhujalle tamperelainen aksentti tuo vielä oman huvinsa tekstiin.
Tämä äänikirja poikkeaa muista lukemistani äänikirjoista juuri siinä, että tässä on usea lukija. Ratkaisu on hyvä, varsinkin kun roolitus on näin onnistunut. Tekstejä kuuntelee enemmänkin kuunnelmina kuin novelleina. Se, että näistä puuttuu kuunnelmissa oleva muu äänimaailma, ei haittaa.
Nykyään tuntuu olevan vaikea löytää kirjoja, joissa olisi huumoria. Vaikka näissä tarinoissa onkin haikeansurullinen sivumaku, niin oli silti kiva vaihteeksi lukea jotain aidosti hymyilyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti