Onko tämä rakkautta? Voiko suhteesta tulla mitään, jos se alkaa ostosreissulla Tarjoustaloon? Sinne nimittäin vie "liikemies" Asser sairaala-apulainen Sirren autonkotterollaan, jonka jalkatilassa kierivät deodoranttipullot. Takapenkillä istuu Vita, Asserin tytär, jonka Sirre oli aiemmin löytänyt iltamyöhään kadun varresta.Kirjan nimilehdellä on nimen alla sana "rakkausromaani". Kansikuvan designlamppu ja etuliepeen espressopannu antavat vaikutelman edustusvaimon elämästä. Oikeampaan osuu takaliepeen kuva johtonsa varassa kuin hirtettynä roikkuvasta sähkövatkaimesta. Löyhässä hirressä tuntuu elävän koko kirjan porukka, eikä rakkautta kai lopulta tunne kukaan ketään kohtaan.
Sirre on taiteilija, joka aktiivisesti unohtaa taiteen tekemisen. Hän kohtaa sattumalta ensin lapsen ja sitten isän, joka tarvitsee äidin tyttärelleen ja vaimon hoitamaan kotia. Alussa kaikki näyttää menevän kohtalaisesti, mutta Asserin tulojen kasvaessa ja elintason kohotessa vähäinenkin onnentunne kaikkoaa. Sirre tekee kotirouvan työstä elämäntehtävän, mutta se ei kuitenkaan riitä täyttämään hänen elämäänsä.
Takakannessa sanotaan, että kirja "valottaa naisen roolia Suomessa, jossa luokkayhteiskunta tekee paluuta" ja että se on "koominen tragedia". Tekstin kirjoittaja ja minä olemme lukeneet eri kirjan. Tragedian hyväksyn, mutta komiikkaa, edes mustaa huumoria, en löytänyt. Minusta kirja kertoo ihmisistä, jotka eivät tule toimeen itsensä kanssa ja pyrkivät sitten olemaan yhdessä helpottaakseen hankalaa oloaan. Siitäkään ei tule mitään, mutta on sentään parempaa kuin yksinolo, joten he pysyvät yhdessä, tuli mitä tuli.
Kirjan ihmisten elämä on masentavaa. Kieli sen sijaan on hienoa. Onkeli kuvaa ihmisiä, ympäristöä ja tunteita oivaltavin kielikuvin ilman kikkailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti