Kesädekkareita, osa 1

Hellepäivät ovat olleet loistavaa lukuaikaa. Blogin päivittäminen on sen sijaan jäänyt vähemmälle. Yritänkin nyt päästä ajan tasalle.

Kesäloman ja kuumien päivien lukulistalla on enimmäkseen kevyttä kirjallisuutta: dekkareita ja romanttista hömppää. Osaksi rajoittunut kirjavalikoima johtuu siitä, että kesäpaikkamme kirjastoauto on tänä kesänä heinäkuun lomalla. Aiempina vuosina olemme saaneet tuoretta lukemista kerran viikossa; nyt pitää tyytyä Siskolta lainattuihin teoksiin ja markettien alelaareihin. Eipä silti, kansituolissa maatessa ja sangriaa hörppiessä ei kovin ajatuksia vaativaan tekstiin jaksaisi keskittyäkään.

Kesän dekkarikasassa pitäisi oikeastaan olle ensimmäisenä uusin Reijo Mäki, jonka Mies osti loman alussa. Ilmeisesti se on lainattu, koska en löytänyt kirjaa mistään. Palaan siihen myöhemmin.

Anja Gustafssonin Mansikkatyttö on kirjastosta. Muistan lukeneeni hänen aiemmankin kirjansa Antiikkilipasto. Tämä kirja kuvaa kesäistä Tammisaarta ja taidemaailmaa minäkertojansa Paula Roosin silmin. Kuten kirjan takakannessa sanotaan, se sopii niille, jotka "pitävät arvoituksista, taiteesta, kesästä ja hyvästä ruoasta". Paula Roos on taidetta ja antiikkia harrastava eläkkeellä oleva historianopettaja, jonka suuhun on teoksen kuluessa pantu luennonpätkä jos toinenkin eri paikkojen historiasta, eli kirjoittajan asiantuntemus tulee esiin. Paikoin nämä tietoiskut olivat päälleliimatun oloisia.

Tarinassa on monia henkilöitä, ja siinä käsitellään sekä perhe- että rakkaussuhteita. Hyvä ruoka mainitaan moneen otteeseen: kirjassa kuvataan usein tarkkaan, mitä Roos laittaa ruoakseen tai mitä syö kahvilassa. Mukavan rauhallinen kerronta sopi hellepäivään, mutta jos haluaa dekkareilta ronskia menoa, tämä ei ole sopiva kirja.

Mitään raakaa meininkiä ei myöskään tarjoa Kari Häkämies esikoisteoksessaan Rehelliseksi tunnettu. Olin toki kiinnittänyt huomiota tähän kirjaan jo sen ilmestyessä. Onhan kirjoittaja entinen kotkalainen. Löytäessäni sen Prisman alekorista nappasin sen oitis. Romaanin alaotsikko on rikosromaani, ja sen päähenkilönä on poliisi. Ylikomisario Heikki Söder on Kotkasta kotoisin oleva pääkaupungissa asuva rauhallinen poliisimies, joka saa tutkittavakseen ministerin murhan. Kerronta on tässäkin rauhallista, eivätkä kuvatut väkivallanteot ole raakoja.

Tässäkin kirjassa tekijän asiantuntemus näkyy. Poliitikkojen ja heidän avustajiensa sekä ministeriön henkilökunnan kuvaus on uskottavan tuntuista. Miljöiden kuvaus samoin. Hiukan tässäkin ärsyttivät paikoin esiintyneet luennot tai poliittissävytteiset monologit, joita oli pantu eri henkilöiden suuhun. Kotkalaiselle lukijalle oli tietysti kiva huomata viittaukset kotikaupunkiin.

Kumpikaan ei tarjoa mieleenpainuvaa elämystä, mutta ne toimivat kesädekkarikategoriassa eli sopivat luettavaksi rennosti rannalla tai pihalla.