Kun kirjan kannessa on kaunis mekko ja se on omistettu "Sannalle ja Annille - teidän kaasonanne oli ihana olla", ei tule ensimmäiseksi mieleen, että kirja olisi muuta kuin kepeää viihdettä. Laura Lähteenmäki on tarttunut aiheeseen, josta saisi humoristisen romanttisen komedian, mutta onkin valinnut aiheen eli kaasona olemisen ja naimisiinmenon vain kehykseksi, johon hän asettelee näytille useita eksyksissä olevia ihmisiä.
Kirja alkaa takaumalla, joka saattaa hämätä lukijaa. Hämäsi ainakin minua. Ihmettelin lukiessani, mihin alussa mainittu lapsi oikein on kadonnut, kun siitä ei puhuta mitään. Luulin lähes koko ajan, että kadonneella lapsella selitettäisiin ainakin osa päähenkilön vaikeuksista.
Ilona on kolmikymppinen museoalan ammattilainen, joka ei ole vielä saanut vakituista työtä. Ei ole miestäkään, mistä hänen äitinsä jaksaa huomautella, varsinkin kun pikkusisko Marikki on menossa naimisiin. Marikki on yksi kolmesta morsiamesta, jonka kaaso Ilona on: "lapsimorsian, prinsessamorsian, pakkomorsian, toisen kierroksen morsian". Ilona on matkustellut ja asunut ulkomailla, mikä on vieraannuttanut hänet entisistä ystävistään. Oikeastaan ystävyksistä ei voi puhua, sillä ketkään kirjan henkilöistä Ilonaan ihastunutta Ilpoa lukuunottamatta eivät tunnu kohtaavan toisiaan. Ilona on ulkopuolinen, koska ei ole morsian.
Kaikilla on oma elämänsä ja omat murheensa. Erityisesti kirjan morsiamet eivät tunnu välittävän muusta kuin polttari- ja hääsuunnitelmien etenemisestä. Ketään ei kiinnosta, millä pätkätyöläinen kaaso kustantaa juhlinnan ja miten hän jaksaa tehdä kahta työtä. Ilona ei osaa sanoa ei, vaan joustaa aina auttamaan. Hän jopa muuttaa ystävänsä ja kummityttönsä äidin kotiin, kun tämä joutuu sairaalaan synnytyksenjälkeisen masennuksen takia.
Lehtimäki kirjoittaa naisista hyvin. Kirjan naishahmot ovat sekä uskottavia että epäuskottavia. Ilonan pyrkimys saada työtä ja paikka elämässä on käytöstä, joka tuntuu luontevalta, samoin hänen pakkomielteinen liikkumisensa. Sen sijaan hänen alituinen joustavuutensa tuntuu oudolta, ja lukija onkin iloinen, kun hän lopulta päätyy sanomaan ei. Myös jokainen morsian osoittaa piirteitä, jotka tunnistaa. Mieshahmot ovat heiveröisempiä. Olisi odottanut edes vaimonsa sairaalaan vieneen Janin hahmon tarkempaa kuvausta. Nyt jäi vaikutelma kuin mies olisi vain vaihtanut lapsenhoitajaa. Paikoin jää kaipaamaan selityksiä: Miksi Ilonan äiti käyttäytyy niin eri tavoin tyttäriään kohtaan? Mitä pahaa isä on tehnyt? Miksi Ilona on niin ahdistunut?
Minulle jäi kirjasta ahdistunut olo. Auringon lämmössä lukiessa ristiriita lukuhetken ja kirjan sisällön välillä oli valtava. Mukaansatempaava kirja kuitenkin oli. Sitä ei voinut jättää kesken, koska halusin ehdottomasti tietää, miten Ilonan käy.
Kirja antaa kaason tehtävästä karmaisevan kuvan, eli tätä ei voi suositella tuleville kaasoille tai morsiamille kuin ehkä varoitukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti