Miten hoitaa hommansa mies, joka jää yksin vastasyntyneen kanssa? Ihan niin kuin nainenkin, paitsi että ei imetä.
Eve Hietamiehen Yösyöttö-romaanin ansiosta oivaltaa sen, että nainen tai mies ovat samassa tilanteessa vauvan kanssa. Molempien pitää oppia tuntemaan lapsi ja opetella hoitorutiinit.
Romaanin päähenkilö ja minäkertoja Antti Pasanen on toimittaja ja tuore isä. Hänen vaimonsa lähtee synnytyssairaalan pihalta muutamaksi päiväksi jonnekin pois ja jättää miehen vastasyntyneen pojan kanssa. Vaimo palaa hetkeksi kotiin, mutta sairastuu masennukseen ja lähtee sitten lopullisesti. Näin kerrottuna tarina ei kuulosta yhtään hauskalta, mutta kirja on hauskaa luettavaa.
Vauvan kanssa kulkeva Antti herättää huomiota, minne meneekin, mutta vääjäämättä sopeutuu leikkipuistoäitien joukkoon. Leikkipuiston äitiporukka on mainio: he eivät tunne toisiaan kuin nimeltä ja puhuvat vain lapsista ja satunnaisesti miehistä. Kirjan huumori syntyy paljolti siitä, että sen antama kuva äideistä vastaa liioitellen stereotypiaa. Huvittavia ovat myös Antin vauvanhoitoon liittyvät pohdinnat ja jotkin ratkaisut.
Kirjan vauva, Paavo-poika on lapsettomankin silmiin helppo lapsi. Toki muutamassa kohdassa menevät Antinkin hermot. Antista kasvaa tarinan edetessä kelpo isä, mutta hänellä onkin hyvä roolimalli. Oma tarinansa on nimittäin Antin isällä, joka omaishoitajana hoitaa aikuista kehitysvammaista poikaa eli Antin veljeä. Nämä kaksi isää muodostavat suorastaan ideaalikuvan miehestä, joka tekee, mitä pitää.
Otin kirjan luettavakseni, koska halusin nähdä, miten Hietamies käsittelee miestä tässä tilanteessa. Miehen valinta päähenkilöksi mahdollistaa komiikan ja muuttaa näkökulmaa aiheeseen sen verran, että lapsetonkin pystyy nauramaan. Pystyin jopa samastumaan joihinkin tilanteisiin, joissa Antin pärjäämistä epäiltiin, ja minusta oli mukava, että kirjassa kyseenalaistettiin - joskin lievästi ja epäsuoraan - naisen synnyinen kyky alkaa hoitaa vauvaa heti sellaisen nähdessään. Uskon kuitenkin, että kirjasta saa eniten iloa lapsensa jo vanhemmaksi saattanut äiti tai isä, joka voi suhtautua kirjan kohtauksiin nostalgisesti.
Pidän tätä kirjaa hyvänä viihteenä. Vakavan aiheen ja kepeän käsittelyn yhdistelmä panee hetkittäin ajattelemaan omia käsityksiään lapsensaannista ja hoitamisesta, mikä on ainakin lapsettomalle aina tervetullutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti