keskiviikko 11. elokuuta 2010

Mirva Saukkola: Murhaava katseluaika & Hautajaishäät

Sitaisen punaraidallisen Lexinton-esiliinani pois ja otan Euromarketista ostetun valkoisen tarjottimen, jolle olen asettanut vihreät Arabian mukit ja kirpputorilta ostetut lasilautaset. Vien teen ja Domino-keksit patiolle miehelleni, joka istuu kansituolissa mustissa Fjällrävenin housuissaan ja sävyyn sopivassa Love Records-T-paidassaan. Minulla on Intersportin alennusmyynnistä ostetut bikinit ja asetun toiselle tuolille lukemaan Mirva Saukkolan dekkaria.

En taida valitettavasti osata kunnolla matkia näiden dekkareiden tyyliä, joka alkoi ärsyttää melko pian. Nappasin kirjat kirjastosta ilahtuneena, koska ajattelin löytäneeni uuden kivan suomalaisen dekkaristin. En siis löytänyt. Tekstissä on liian paljon product placementia, eikä todellakaan mitään Pirkka-tuotteita, vaan maailmanmerkkejä ja muuta luksusta.

Päähenkilö Noora Hankasuo on toimittaja, joka elää yli varojensa ja ottaa siksi vastaan erilaisia työkeikkoja. Jollakinhan hänen täytyy kalliit vaatteet ja shampanjat maksaa. Kirjassa on siis jonkin verran ironiaa, mutta jatkuva tuotetykitys vie siltä pohjaa.

Murhaavassa katseluajassa Nooran työ on kirjoittaa talk-showta ja Hautajaishäissä hän kirjoittaa eri lehtiin ja valmistelee häitään. Molemmissa kirjoissa esiintyvät hänen elämänsä miehet sekä ystävät. Kirjoissa kuolee ihmisiä, mutta murhien tutkinnasta kertominen ei ole niin tärkeää kuin Nooran miesasiat.

Teksti on sujuvalukuista, ja siinä on paikoin hauskoja vertauksia. Nooran ajatuksina esitetään myös pohdiskelua journalismista ja naistenlehdistä. Kirjat lukee nopeasti, joten ne sopivat tämän hellekesän viihteeksi riippukeinuun. Jopa Mieheni luki toisen näistä, tosin siinä vaiheessa kun kaikki muut oli jo luettu eikä jaksettu lähteä kirjastoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttini tulee hieman jälkijunassa bloggauksen postaamisesta mutta viis siitä. On aivan pakko päästä sanomaan johonkin, että olin tikahtua nauruun lukiessani Saukkolan Murhaava katseluaika-dekkaria, niin kovin Viisikkomainen ja naiivi se on. Paras, tyrskähdyttävimmät naurut sai aikaan tämä kirjan sankarittaren iltalukemiston kuvaus:" En saanut unta saunamaisen kuumassa huoneessani eikä edes aulan kirjahyllystä löytynyt, yksiin kansiin sidottu Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä onnistunut puuduttamaan minua uneen..."
Täysin kuvitteellinen, yksiin kansiin sidottu Proustin suurteos mahtaisi olla raskas kannatella vaikka suomenkielinen laitos on ilmestynyt vain kymmenenä niteenä, alkuperäisenä osia on toista kymmentä, ylikin.
Nolo moka Saukkolalta, enkä usko, että se on tahallinen, hauskaksi tarkoitettu.
Samoin tapahtumapaikalle Terttulan kartanoon vie komea, satavuotinen tammikuja joka muuttuu kesken kirjan upeaksi koivukujaksi.