Lionel Shriver: Jonnekin pois (2010)

Lionel Shriver on julkaissut ensimmäisen romaaninsa vuonna 1987, ja Jonnekin pois on hänen yhdeksäs teoksensa. Ennen Poikani Kevin -kirjaa en ollut hänestä kuullut mitään, ja koska Poikani Kevinin aihe tuntui liian rankalta, en sitä ole koskaan lukenut, vaikka jokainen opiskelija, joka sen on kurssia varten lukenut, on siitä pitänyt. Sen maineen takia suhtauduin vähän varauksellisesti lukupiirimme valintaan ottaa Jonnekin pois luettavaksi.

Kirjan aihe tuntui kiinnostavalta. Päähenkilö Shepherd Knacker on tehnyt hullun lailla töitä voidaksen viettää loppuelämänsä trooppisella saarella nauttien. Suunnitelmiin tulee iso mutka, kun hänen vaimonsa Glynis sairastuu syöpään ja säästöjä tarvitaan hoitoihin.

Shepherd on nimensä mukaisesti paimen tai kaitsija. Hän huolehtii paitsi vaimostaan myös isästään. Siskon kohdalla menee raja, mutta senkin rajan löytymisessä menee aikansa. Lisäksi Shepherdillä on ystävä nimeltä Jackson, jonka loputtomia yhteiskuntaa arvostelevia saarnoja hän kuuntelee. Jackson tyttären harvinainen sairaus tuo vielä lisää huolehdittavia hänen elämänpiiriinsä.

Shriver kuvaa sairauksia tarkasti. Kirjassa tulevat vastaan erilaiset hoidot ja niiden seuraukset, eikä yksityiskohdissa säästellä. Sairastuneet Glynis ja Jacksonin tytär Flicka kuvataan vahvoiksi persooniksi, joiden kanssa muilla on kestämistä. Glynis on paikoin suorastaan ilkeä, eikä mielestäni ihan kaikki selity katkeruudella.

Shepherd alistuu sekä vaimonsa että muiden hyväksikäytettäväksi, kunnes vihdoin tekee päätöksensä. Shriver osaa kuvata ihmisiä niin, että heidän hahmonsa tulevat lähelle. Esimerkiksi Shepherd herätti minussa paikoin ihailua ja paikoin raivoa. Ihailin hänen omistautumistaan vaimonsa hoitamisessa, mutta välillä mieleni olisi tehnyt tarttua häntä niskasta ja ravistaa. Mieleeni tuli Kluunin kirja Vaimoni kävi lääkärissä, jossa mies kyllä hoiti vaimoaan, mutta jota olisi tehnyt mieli ravistaa vähän muista syistä.

Kirjassa eniten vaikutti jälleen amerikkalaisen yhteiskunnan kovuus. Aihetta on sivuttu monessa lukupiirimme teoksessa alkaen Barbara Ehrenreichin Nälkäpalkalla-teoksesta. En yhtään ihmettele Shepherdin halua muuttaa pois maasta, vaikka toki hänen paratiisinetsinnässään on pakenemisen ja utopian metsästyksen merkkejä. Myös ihmisten asenteet vallitsevaan tilanteeseen herättivät jälleen keskustelua lukupiirissämme. Kirjan henkilöistä vain Jackson kritisoi vakuutusyhtiöiden ylläpitämää systeemiä, mutta lopulta ei hänenkään arvostelukykynsä saa kovin hyviä arvosanoja.

Toki minun olisi pitänyt ymmärtää jo etukäteen, ettei yksi kirja tee kirjailijan kaikista muista kirjoista samanlaisia, mutta silti yllätyin pitäessäni tästä teoksesta. Yksityiskohtainen kuvaus, mielenkiintoiset henkilöt ja yhteiskunnan kritiikki osuivat sekä minuun että lukupiirimme jäseniin. Loppuratkaisua pidettiin yksimielisesti kirjan tapahtumiin nähden turhan kauniina, mutta kyllä sen kirjan henkilöille soi.

 Avain-kustantamon sivulla mainitaan Shriveriltä suomennetun vielä parikin kirjaa, jotka saattavat sopivasti kohdalle osuessaan lähteä kirjastosta mukaan.

Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Vasta ottaessani kuvaa tästä kirjasta, tajusin, että kirjan kannessa olevassa kuvassa istuu mies katolla. Olin hahmottanut kyllä kuvassa olevan talon ja harmaan taivaan, mutta mies oli jäänyt jotenkin huomaamatta.

Kannen mies istuu rauhallisena ja katselee jonnekin. Kirjan päähenkilö Antti nousee hänkin katolle, mutta putoaa sieltä. Putoamisen jälkeen Antti ei enää olekaan nykyhetkessä, vaan vuodessa 1941 ilmoittautumassa vapaaehtoiseksi Saksaan.

Isänmaan tähden rakentuu Antin Saksan-muistoihin, joihin on merkitty päiväkirjamaisesti paikkakunta ja päivämäärä. Antin tie vie Helsingistä Saksan ja Itä-Euroopan kautta takaisin Helsinkiin ja Kätilöopistolle. Antin muistoissa vuorottelevat sodan kamaluudet ja Leila-vaimon kanssa koetut hetket. Tärkeä sivuhenkilö on Erkki, jonka Antti tapaa laivalla matkalla Saksaan. Erkki jakaa Antin kanssa sotakokemukset, mutta ei selviä niistä samalla tavalla kuin Antti näyttää selviävän.

Antin muistojen kanssa kerronnassa vuorottelee Antin serkku Kaarlo, joka elää katkeranoloista elämää leskimiehenä. Kaarlokin on sotaveteraani, joka toivoo saavansa huomiota. Hän on kirjan surullinen hahmo, jonka tarve olla tärkeä on riipaiseva. Paitsi sodasta, Isänmaan tähden kertoo siis myös vanhenemisesta. Kaarlon suuhun on pantu monet vanhuutta koskevat surulliset kommentit.

Sotaan liittyy aina käsitys sankaruudesta. Teos näyttää, miten isänmaan tähden tehty teko voikin muuttua täysin. Antin Saksaan lähtö oli sankarin teko, mutta myöhemmin siitä ei voinut puhua. Vaikka Kaarlon kotimaassa käymä sota on jälkipolvien  silmissä kunniallisempi, ei hänkään koe saavansa ansaitsemaansa arvostusta.

Kaiken kaikkiaan kirja teki minut surulliseksi. En jaksanut pohtia tämän kirjan yhteydessä usein mainittuja asioita eli Suomen historian vaiettua vaihetta tai sitä, että nuori nainen kirjoittaa sodasta. Kaikki sotaa tavalla tai toisella käsittelevät kirjat tuovat eteen niin käsittämättömiä kohtauksia, ettei niiden yhteydessä enää kiinnosta teoretisointi. Kun vielä joka hetki jossain päin maailmaa sota jatkuu, niin edes historiallinen näkökulma ei poista tarinan kauheutta.

Jenni Linturin kirja on ehdottomasti mukana, kun esittelen tulevilla kursseilla sota-aiheista luettavaa. Suosittelen tätä ihan kaikille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2007)

Tämän syksyn lukemiset ovat olleet melko surullisia. Tämäkin kirja käsittelee kuolemaa. Tosin näkökulma on melko erikoinen: Asta Leppä ja hänen miehensä ovat eroamassa, kun mies kuolee onnettomuudessa.

Leppä on siis leski, mutta hän ei ole pelkästään rakastanut puolisoaan, vaan myös vihannut tätä. Kirja käsittelee lukujensa nimien mukaisesti kauhua, pelkoa, surua, vihaa, häpeää ja kyllästymistä. Vain yhden luvun nimessä on sana rakkaus.

Minusta on Leppä on tehnyt rohkeasti kirjoittaessaan kirjan. Kuva, joka hänestä ja miehestä syntyy, ei nimittäin ole mukava. Molemmat tuntuvat olevan kypsymättömiä, ja on ilmeistä, että he eivät sovi toisilleen. Mies on vauhtia ja vapautta rakastava kuumakalle; nainen hermokimppu, joka ripustautuu mieheen. He saavat kaksi lasta, joiden suru ja siitä selviytyminen on kuvattu hienosti.

Oli mielenkiintoista lukea tämä kirja heti Kluunin kirjan jälkeen. Kirjojen miehissä on samaa, molemmissa on kyse kuolemasta ja niitä lukiessa jäi välillä ihmettelemään, millaisissa parisuhteissa ihmiset elävät.