Fred Vargas on hyvä!

Hiihtolomalla ehdin jälleen lukea dekkareita. Olin innoissani, kun löysin kirjastosta lukemattoman Fred Vargas-kirjan. Sen pariksi mukaan lähti Sapo-sarjasta klassikko-kolmiolla varustettu Villa Rosen murhenäytelmä.

Villa Rosen murhenäytelmä on A. E. W. Mason-nimisen kirjailijan teos vuodelta 1910. Todellinen vanha kunnon dekkari siis. Sankarina on komisario Hanaud ja tapahtumapaikkana Aix-les-Bainsin kylpyläkaupunki, jossa varakas Madame Dauvray on murhattu ja hänen korunsa varastettu. Kirja on sympaattinen. Jos pitää Agatha Christiestä, pitää tästäkin. Miljöö, henkilöt sisäkköineen ja seuraneiteineen ja rikoksen ratkaisemistapa ovat kaikki Christiemäiseen tapaan tyylikkäästi kuvattu. Verta ja suolenpätkiä ei tässä kirjassa kuvailla. Oman viehätyksensä kirjaan tuo lisäksi ranskalaisuus.

Suosikkini ranskalaisista dekkaristeista on kuitenkin Fred Vargas. Hän on keskiaikaan eriskoistunut arkeologi, jonka komisario Adamsberg-kirjoissa on historialla usein merkittävä osuus. Suosikkihahmojani Vargasin kirjoissa ovatkin Adamsbergin lisäksi kolme köyhää historioitsijaa, jotka asuvat talossaan aikakausien mukaisesti esihistorian tutkija alimmassa kerroksessa, keskiajan tutkija keskimmäisessä ja uuden ajan tutkija sitä seuraavassa. (Ullakolla asuu vielä yhden tutkijan setä, eläkkeelle jäänyt poliisi.) Tässä kirjassa mukana on historioitsijoista Mathias, joka auttaa Adamsbergia tutkimaan avattuja hautoja.

Ikimetsän sydän on ilmestynyt vuonna 2006 ja suomeksi 2008. Vargasin kirjojen lukemista haittaa hieman se, että niitä on suomennettu eri järjestyksessä kuin alun perin on julkaistu. Rikosjuttujen lisäksi nimittäin kirjoissa kuvataan komisario Adamsbergin elämää. Tässä kirjassa Adamsbergille on syntynyt lapsi, enkä ainakaan muista, että olisin lukenut vauvasta. Naisystävänsä kanssa Adamsberg on kyllä elänyt on-off-suhdetta. Voi tietysti olla, että minulta on vain jokin suomennettu kirja vielä lukematta.

Kaikkien Vargasin kirjojen antia ovat mielenkiintoiset, usein erikoiset, henkilöhahmot, kauniit miljööt (Pariisi ja eri maaseutualueet) ja rauhallinen tunnelma. Ikimetsän sydämessä minua huvittivat normandialaiset ukot, jotka istuvat kuppilassaan ja ottavat Adamsbergin vastaan varautuneen uteliaasti.

Kirjoissa, niin tässäkin, viehättää myös jotenkin vanhanaikainen tapa ratkaista rikoksia. Vargas ei kuvaa mitään C.S.I-meininkiä. Tekniikka vain palvelee poliiseja ja Adamsbergin aivoituksia. Viittauksia historiaan ja kirjallisuuteen on paljon. Hercule Poirotiin ei viitata, mutta minusta Adamsbergin tapa ajatella rikos ratkaistuksi on kuin Poirotin harmaiden aivosolujen nykyinen vastine.

Vargas on saanut Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan vuonna 2008, mitä en todellakaan ihmettele. Suosittelen Vargasia ehdottomasti kaikille dekkareiden ystäville, jotka haluavat dekkareilta muutakin kuin actionia.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2005)

Marina Lewyckan esikoisteoksen lähtötilanne on huvittava: riidoissa olevat siskokset unohtavat erimielisyytensä, kun 84-vuotias leski-isä kertoo löytäneensä Ukrainasta uuden puolison, 36-v. Tytärten mielestä ajatus on mahdoton, ja he yrittävät saada isän muuttamaan mielensä.

Valentina Stanislav-poikineen ilmestyy kuitenkin isän taloon. Seuraa huvittavia ja traagisia tilanteita, kun tyttäret yrittävät saada epämieluisaa vaimoa häädettyä, isä toivoo uudesta vaimosta itselleen hoivaajaa vanhuuden päiviksi ja Valentina haluaa saada länsimaisen ylellisen elämän itselleen ja pojalleen.

Kirjan minäkertoja on Nadja-tytär. Hän on siskoksista lempeämpi ja valmis hetken uskomaan isänsä ja Valentinan avioliiton toimivan. Sisko Vera on kovempi. Hän on vanhempi ja kokenut äitinsä kanssa Drachenseen työleirin. Kirjassa tuleekin perheen tarinan kautta esille Ukrainan ja koko Euroopan historiaa. Ehkä tarinan historiaosuudet melko pian Sofi Oksasen Puhdistuksen jälkeen luettuna saivat aikaan sen, että en huvittunut kirjasta niin paljon kuin olisin voinut.

Pidin kyllä kirjasta. Siskosten suhteen muuttuminen, isän ja Valentinan avioliiton vaiheet ja isän kirjoittaman traktorien historian edistyminen (vaikka en niin tarkkaan lukenut näitä traktori-osuuksia) veivät mukanaan. Myös ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien elämä ja sen erot oli kuvattu mielenkiintoisesti. Marina Lewyckan omat juuret ovat Ukrainassa, joten hän osaa kuvata ukrainalaisyhteisöä uskottavasti.

Ruokakirjoja - ja yksi keittokirja

Tykkään ihan älyttömästi ruokakirjoista ja keittokirjoista. Voisin ostella niitä koko ajan, mutta kun teen ruokaa tosi harvoin, niin keittokirjojen ostamista vain katselukirjoiksi on hiukan vaikea perustella taloutemme varsinaiselle kokille eli miehelleni. Keittokirjojen katseleminen ei siksikään ole kannattavaa, että pian alkaa tehdä mieli jotain syötävää.

Ja kuitenkin joka kevät ylioppilaskirjoitusten aikaan päähän iskee ajatus, että nämä kokelaat saavat kolmen kuukauden päästä lakin ja se tarkoittaa keväjuhlaa. Apua! Mahtuukohan mekko päälle. Yleensä kolme vuotta sitten kevätjuhliin ostamani musta kotelomekko, jonka ajattelen toimivan vielä monesti, kiristää maaliskuussa mukavasti vatsanseudulla. Niin tänäkin vuonna. Nytpä vain etsin kirjastosta aiheeseen liittyvää luettavaa, jos vaikka saisin aikaa oikean elämäntavan muutoksen.

Paras laihdutukseen liittyvistä kirjoista, jonka olen lukenut, on Janne Jääskeläisen Läski syö miestä. Nimensä mukaisesti se on miehille tarkoitetu, mutta sopi myös ravistelemaan minua. Kunhan pidät turpasi kiinni, kun tarjolla on kaloripitoista syömistä, niin laihdut, sanoo Jääskeläinen. Hän höystää tekstinsä kirosanoin ja usein huvittavin vertauksin. Kirja ei sovi heille, jotka loukkaantuvat, jos heitä kutsuu läskiksi. Jääskeläinen käyttää ylipainosta ja ylipainoisista monia vähemmän korrekteja nimityksiä. Kirjan loppupuolella kielenkäyttö alkoi hieman tympiä, mutta piristävä poikkeus kirja ilman muuta on. Jääskeläinen kuitenkin on itse ollut lihava, joten hän tietää, mistä puhuu.

Hanna Partasen Olet mitä syöt on terveelliseen elämäntapaa ohjaava kirja. Partanen muistetaan suomalaisesta Olet mitä syöt -ohjelmasta sanavalmiina ravitsemusterapeuttina, mutta kirjaa lukiessa ei tarvitse pelätä Jääskeläismäisiä haukkuja. Kirjassa käsitellään terveellisen ruokavalion edut, ylipainon ja jojoilun haitat ja suositellaan tietysti liikuntaa. Kirjassa on mukana tv-ohjelmassa olleita esimerkkitapauksia, joiden kautta havainnollistetaan ruokavaliomuutosten hyviä vaikutuksia. Lopussa on kahden viikon starttipaketti, ruokavalion liikennevalot ja reseptejä. Erityisesti liikennevalolista havainnollistaa tyhmemmällekin, mitä pitää syödä ja millä vain herkutellaan satunnaisesti. Kirja on värikäs, asiallinen tietopaketti, jota voi suositella perusteokseksi.

Mats-Eric Nilssonin kirja Petos lautasella sai aikaan pahoinvointia ja ärtymystä. Miksi hitossa meille tarjotaan kaikenlaista kemiallisesti tuotettua sontaa? Kirja kertoo faktoja eri lisäaineiden valmistuksesta ja vaikutuksista.

Parasta kirjassa on ruoka-aineopas, jossa käydään aakkosittain läpi eri ruoka-aineet ja kerrotaan, mitä kannattaisi varoa. Onneksi kaikki ruokiin lisättävät aineet eivät ole terveyden kannalta varsinaisesti vaarallisia, mutta toisaalta harvat ovat hyödyllisiä. En juurikaan harrasta eineksiä, ja tämän kirjan luettuani jäävät ainakin eineslihapullat lopullisesti ostoslistalta. Miksi ostaisin lihapullia, joissa on vain 60 % lihaa?

Lopun lisäaineopas sai minut sitten jo masentuneeksi. Ovatkohan kaikki nuo yli 1500 ainetta todella tarpeellisia? Asiantuntemukseni ei riitä sitä päättelemään, mutta päätös kannustaa miestä ruoanlaittoon vahvistui. Perempi, että hän tekee vaikka lihottavaa ruokaa aidoista raaka-aineista kuin että syön E:tä täynnä olevia kevyt-eineksiä.

Kirjapinon viimeisin on Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta. En uskaltanut lukea sitä. Entä jos se toimii, eikä koskaan tee enää mieli makeaa... Selailin kuitenkin kirjaa. Se on tylsän näköinen ilman kuvia, mutta asiallisen ja kannustavan tuntuinen. Kirjassa on erilaisia taulukoita, joilla perustellaan terveellistä ruokavaliota, ja ruokavalio-ohjeita sekä reseptejä höystettynä Olet mitä syöt -kirjan tapaan esimerkkitapauksilla.

Vaikka Janne Jääskeläinen varoittaa tarmokkaasti ruokapornosta, esittelen tässä vielä suosikkikeittokirjailijani Nigella Lawsonin Nigella Express -kirjan. Ihania koko sivun kuvia (ties millä hiuslakalla kiillotettuja) ja helppoja, muttei kevyitä, reseptejä. Nigellan kirjoja selailen huvikseni, tästäkään kirjasta ei ole tehty kuin pannukakkuja, mutta miltä kuulostaisivat Sesame Peanut Noodles tai Totally Chocolate Chocolate Chip Cookies?

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

Luin Puhdistuksen yhdessä päivässä lukupiiriä varten. Oltuani Dueton kirjailijaillassa päättelin, että kirja on sen verran rankkaa luettavaa, että en halunnut lukea sitä monen päivän aikana. Tällöin mielikuvat pyörivät kauemmin päässä ja riski nähdä painajaisia kasvaa.

Oksasen kertoman perusteella tiesin, ettei kirjassa ole väkivallalla mässäileviä kohtauksia, mutta minun mielikuvitukseni on sen verran vilkas, että lyhyetkin viittaukset riittävät. Onneksi kirja ei tullut uniin, vaikka ajatuksissa se pyörii vieläkin.

Lukemisen aikana koin melkoisen tunnekirjon: ahdistus, suuttumus, viha, sääli, sympatia, epäusko ja voimattomuus. Ei vain voi ymmärtää, miten ihmiset kykenevät suhtautumaan toisiin niin julmasti.

On helppo ajatella, että jokin tapahtuu kaukana fyysisesti tai ajallisesti. Oksanen tuo kirjassaan naisten törkeän hyväksikäytön lähelle. Jokapäiväiset uutiset vain vahvistavat vihan ja voimattomuuden tunnetta. Miten voi olla, ettei asiaan saada muutosta.

Kirjan teema on siis naisten hyväksikäyttö ja väkivalta. Teemaa käsitellään eri aikojen tapahtumien kautta. Tilanteet ovat erilaisia, mutta yhteistä niille on miesten välineellinen suhtautuminen naisiin. Yhteistä on myös naisten kokemusten samankaltaisuus.

Kirjan naiset, Aliide ja Zara, ovat sukua. He kohtaavat hetkeksi. Heidän välilleen rakentuu heiveröinen suhde, mutta mikään onnellinen jälleennäkeminen ei ole kyseessä. Aliide on kirjan vahva nainen. Hänen toimintansa on tavallaan järkevää, tavallaan hullua. Lukupiirissämme pohdimme, voisiko sisarkateus todella motivoida ihmisen tekemään, mitä Aliide teki.

Lukemisen aikana ei välty epäuskoisena ihmettelemästä, miten neuvostosysteemi voikaan toimia. Vaikka kirja kuvaa tunteita ja toimintaa lopun "dokumentteineen" erittäin hyvin, ei vainoharhaista systeemiä voi ymmärtää. Lukiessani en myöskään voinut olla ajattelematta, että historian ollessa toisenlainen, lukemani voisi olla oman suvun historiaa.

Kirja rakentuu eri henkilöiden ajatuksista. Ajassa hypellään 1940-luvulta 1990-luvulle. Tarina pysyy kuitenkin kasassa, koska lukijalle tarjotaan vihjeitä tulevasta ja selitetään menneitä. Loppu jää avoimeksi, mikä kirjailijaillassa tuottikin yleisöltä toiveen saada jatkoa. Sofi Oksanen ei kuitenkaan jatkoa luvannut.

Mökkipaikkakunnan kirjastonhoitaja kertoi, että Puhdistus on siitä mielenkiintoinen kirja, että sitä lainaavat kaiken ikäiset naiset. Kirja on koko ajan lainassa vuorotellen nuorilla ja vanhoilla naisille. Suosittelen tätä myös miehille.