Vuoden 2012 kirjat

Kuluvan vuoden helmikuussa lähdin mukaan Facebook-ryhmän 100 kirjaa vuoden aikana -haasteeseen ajatuksella, että eihän tämä ole tavoite eikä mikään. Tiesin lukevani nykyisin noin 50 kirjaa vuodessa, mikä on vähemmän kuin aiemmin, joten määrän tuplaaminen ei tuntunut mahdottomalta.

Niin vain kävi, että aika ei enempään kuin viiteenkymmeneen riittänyt. Äikänopen työhön kuuluu sen verran paljon tekstien lukemista, että jo pelkästään se on este arkipäivien lukuhetkille. Lisäksi kun otin kesäksi ylimääräisen työprojektin, en päässyt kesälläkään niin usein riippumattoon lukemaan - eipä tosin viime kesä mikään superriippumattokesä ollut muutenkaan. Enimmän aikaa taisi kyseinen laitos riippua märkänä.

Olin mukana haasteessa loppuun asti, vaikka tiesin jo kesällä, ettei tavoite täyty. Joulun lähestyessä toivoin yltäväni edes siihen 50 kirjaan. Tänään kun vuotta on enää jäljellä yksi päivä, olen yhden yli 50 lukenut, mikä saa riittää. Ylihuomenna alkaa uusi vuosi ja uusi haaste.

Parasta haasteessa oli se, että pääsi näkemään muiden kirjalistojen karttumista ja sai vinkkejä uudesta luettavasta. Toinen hyvä juttu oli, että nyt minulla on ensimmäisen kerran lapsuuden ahmismisiän jälkeen lista kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista.

Yhteenvetona voisi sanoa, että vuosi 2012 oli historiallisten dekkareiden vuosi. Into niiden lukemiseen alkoi jo viime vuonna, kun sain käsiini C.J. Sansomin Luostarin varjot -kirjan (Kirja muuten katosi, joten koko vuoden kestävän etsinnän päätteeksi ostin sitten kirjastolle uuden kappaleen. Onneksi se oli vielä saatavilla ja vieläpä alessa.) Ennen Sansomin lukemista luin uudelleen Ruusun nimen, minkä jälkeen bongasin joka puolelta muitakin Econ perillisiä: Juha Ruusuvuori, Giulio Leoni, Indrek Hargla ja Ellis Peters. Peters saa kunnian aloittaa tulevan vuoden listan, ja uusi Hargla on jo tilauksessa.

Vuoden 2012 paras lukukokemus on vaikea nimetä, sillä Rajaniemen Kvanttivarkaan veroista ällistyttävää kirjaa ei tänä vuonna sattunut kohdalle. (Uusi Rajaniemi ilmestyy keväällä ja saan sen myöhästyneenä joululahjana.) Kestosuosikkini on toki Practhett, mutta koska tänä vuonna en häneltä lukenut mitään uutta, en voi hänen kirjojaan oikein vuoden kohokohdiksi nimetä. Joululahjaksi saamani Dodger on nimittäin vielä avaamatta, joten siitä saattaa tulla vuoden 2013 paras kirja... Tämän vuoden vaikuttavin lukukokemus on ehkä Margaret Atwoodin Herran tarhurit, josta koko lukupiirimme piti kovasti.

Tässä on vielä koko lista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Mukaan voisi liittää vielä Ylioppilastekstejä 2012 -kirjan, jota olen tutkinut ahkerasti kahdella abikurssilla :)

tammikuu & helmikuu:

1. Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus

2. Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

3. Pekka Haavisto: Anna mun kaikki kestää - Sovinnon kirja

4. Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat - Vuosi elämästä

5. Terry Pratchett: Posti kulkee

6. Eoin Colfer: Hiuskarvan varassa

7. Pasi Lampela: Kuolemansairauksia

8. Virpi Hämeen-Anttila: Railo

9. Leila Tuure: Aleksandra ja Mikael

<- viihdepläjäys Oscar-gaalaa odotellessa

10. Anna Gavalda: Viiniä keittiössä

maaliskuu:

11. Jenni Linturi: Isänmaan tähden

12. Hannu Niklander: Suksien surujuhla (runokokoelma)

13. Antti Tuuri: Lauantaina illalla (novelleja)

<- opiskelijoiden kirjoja

huhtikuu:

14. Merete Mazzarella: Fredika Charlotta o.s. Tengström - kansallisrunoilijan vaimo

15. Joel Haahtela: Traumbach

16. Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri

17. Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

18. Liisa Kaakkuri: Riisiä tiskin alta - Tarinoita nousevan auringon maasta

19. Amelie Nothomb: Samuraisyleily

toukokuu:

20. Lionel Shriver: Jonnekin pois

<- lukuvuoden loppu on aina paha lukuharrastuksen kannalta

kesäkuu:

21. Regina Rask: Jouluihminen

22. Saara Kesävuori: Äidin rakkaus

23. Kaari Utrio: Oppinut neiti

24. Giulio Leoni: Mosaiikkimurha

heinäkuu:

25. C.J. Sansom: Musta tuli

26. Kaari Utrio: Iisalmen serkku ja muita kertomuksia

27. Anja Gustafsson: Uranaiset

28. Reijo Mäki: Sheriffi

29. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

30. Heleena Lönnroth: Raha ratkaisee

31. Margaret Atwood: Herran tarhurit

32. Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja

33. Outi Pakkanen: Julma kuu

elokuu & syyskuu

34. Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

35. Jyrki Heino: Kellari

36. Neil Gaiman: Neverwhere

37. Seppo Jokinen: Hervantalainen

lokakuu

38. Venla Hiidensalo: Mediahuora

39. Liisa Tammio: Sikarikkaat siskot

40. Eoin Colfer: Artemis Fowl - viimeinen vartija

41. Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus

42. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

marraskuu

43. Kira Poutanen: Rakkautta borealis

44. Roger Moore: Bond on Bond

45. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

joulukuu

46. Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

47. Tuuve Aro: Himokone

48. Candace Bushnell: Sinkkuelämää - Ensimmäinen kesä New Yorkissa

49. Diane Wynne Jones: Noidan veli

50. Ellis Peters: Munkinhuppu

51. Ellis Peters: Pyhän Pietarin markkinat

Saara Kesävuori: Äidin rakkaus (2011)

Tämän kirjan kohdalla harmittaa, että en ole ehtinyt kirjoittaa näitä juttuja sitä mukaa, kun olen kirjan lukenut. Tämän kirjan nimittäin muistan vaikuttaneen, mutta nyt kirjaa selaillessani löydän vain ne kohdat, jotka tuntuivat teennäisiltä.

Äidin rakkaus on ensimmäinen Saara Kesävuorelta lukemani kirja, vaikka kirjan etuliepeessä kerrotaan hänen kirjoittaneen paljon. Kirjan nimen ja sisällön ristiriita näkyy jo kannessa, jonka on suunnitellut Eevaliina Rusanen.

Kannen vaaleanpunainen väri kuvastaa päähenkilön Aulin työtä ja elämää. Auli on hääsuunnittelija, liikemiehen vaimo ja kolmen pojan äiti, joka asuu unelmakodissaan. Alussa vain toinen pojista aiheuttaa hankaluuksia, mutta myöhemmin koko Aulin elämä järkkyy, mikä näkyy kannen valokuvassa.

Kirjan rakenne paljastaa heti alussa, että jotain erityistä on tulossa, sillä ensimmäinen luku on nimetty "Sen jälkeen" ja toinen "Sitä ennen". Pikku hiljaa lukijalle paljastuu, mikä tuo "se" on. Kertoja on ulkopuolinen, mutta näkökulma on vuorotellen Aulin ja hänen poikansa Vilin.

Tiedän olevani ristiriitainen, kun kaipaan viihteellisiin kirjoihin syvällisyyttä ja vakaviin kirjoihin keveyttä. Ehkä siksi nykyinen suosikkigenreni on historiallinen dekkari, jossa kirjailijan on helppo yhdistää fakta ja fiktio sekä käyttää tekstin piristeenä huumoria. Nykyajasta ja varsinkin naisista kertovissa kirjoissa ehkä päähenkilö tulee liian lähelle omaa elämääni, jolloin hahmoissa tuntuu olevan aina liikaa tai liian vähän jotain. Usein se, mikä puuttuu, on realismi - tai kyynisyys.

Äidin rakkaus -kirjassakin tapahtumilla oli sen verran paljon menneisyyden lastia, että tuntui epäuskottavalta, ettei Auli ollut aavistanut mitään. Tosin ymmärrän kyllä, että kirjasta tulee dramaattisempi, kun sen päähenkilö heitetään täysin kylmiltään katastrofin eteen. Toinen asia, joka hieman ärsytti, olivat Aulin ja Vilin pohdinnat taiteesta, mutta toki ne korostivat heidän erilaisuuttaan muuhun perheeseen verrattuna.

En halua paljastaa liikaa kirjan aihetta enkä juonta, joka on taitavasti kiedottu rakenteeseen ja joka antaa kirjalle dekkarimaista imua. Vaikka kirjan henkilöissä on ärsyttäviä piirteitä, Kesävuori saa lukijan kiinnostumaan heistä. Ei olisi tullut mieleenkään keskeyttää tämän lukemista, koska halusin ehdottomasti tietää, miten Aulille käy.

Regina Rask: Jouluihminen (2011)

Regina Raskin kirjoista en oikein osaa sanoa, mitä lajia ne edustavat. Kirjojen aiheissa olisi ainesta vakavaan käsittelyyn, mutta Raskin tyyli on useimmiten kevyt. Hänen päähenkilönsä eivät ole iältään ja elämänongelmiltaan chick lit -porukkaa, mutta eivät välttämättä paljon syvällisempiä.

Jouluihmisenkin päähenkilön naiivius ja loppuratkaisun helppous asettavat kirjan enempi viihdeosastolle. Pidin kyllä kirjan päähenkilön Eevan tekemisten kuvauksesta. On hauska äimistellä jonkun hulluudelle ja täydellisyyden tavoittelulle. En tunne ketään yhtä paneutunutta jouluihmistä, mutta tunnistan kyllä sisustus-, siivous- ja koristeluvimman naisten- ja sisustulehtien palstoilta.

Jouluhulluuden lisäksi kirjassa käsitellään naisen asemaa työelämässä ja iän merkitystä uran luomisessa. Eevan äiti tuo kuvioon vielä yllätyksen, jonka kautta Rask pääsee pohtimaan ikäkysymystä enemmänkin. Kovin vakavaksi ei käsittely kuitenkaan mene, joten tähän kirjaan voi mainiosti tarttua ennen joulua varoittavana esimerkkinä.

C. J. Sansom: Musta tuli (2004)

Pidin C. J. Sansomin Shardlake-sarjan ensimmäisestä eli Luostarin varjot -kirjasta, joten tämän nappasin saman tien kirjaston hyllystä.

585 sivua historiallista dekkari teki minut onnelliseksi parinakin viikonloppuna. Teoksen päähenkilö lakimies Mathew Shardlake on rujo muodoltaan, mutta terävä päästään. Hän ei tosin ole aivan innoissaan saadessaan tehtäväksi selvittää, mihin on kätketty kreikkalainen tuli, joka voisi vahvistaa kuninkaan neuvonantajan Thomas Cromwellin asemaa.

Kirja kuljettaa lukijaa 1500-luvun Lontoossa eri yhteiskuntaluokkien luona. On poliittista vehkeilyä ja rikollisjoukkioita, ladyja ja prostituoituja sekä murhia ja salailua. Kun tuon kuvauksen jälkeen kirjoittaa, että kirja on hyvää viihdettä, tulee hieman huvittunut olo. Mutta niin se vain on, että vehkeilyt, murhat ja salailut ovat aiheina koukuttavia. Kun niihin vielä yhdistetään omasta elämästä täysin poikkeava miljöö, niin kirja vie mennessään. Suosittelen.

Neil Gaiman: Neverwhere (1996)

Mistähän johtuu, että jätän Gaimanin teokset useimmiten hyllyyn, vaikka aina jonkin niistä luettuani olen pitänyt?

Neverwhere - Maanalainen Lontoo on juuri pitämääni lajia: Kirja yhdistää meidän maailmamme "alapuoliseen Lontooseen" eli fantasiamaailmaan monenlaisinen hahmoineen. Juonessa on dekkarin piirteitä ja tyyli on sopivasti humoristinen.

Päähenkilö Richard Meyhew on salaa väsynyt elämäänsä. Hänet repäistään kuitenkin hieman liian erikoiseen tilanteeseen hänen autettuaan Door-nimistä tyttöä. Laupias samarialais -kohtaus vie hänet maan alle ja kattojen päälle etsimään avainta, taistelemaan Petoa vastaan ja syömään kasvisruokia, koska tarjotut kissanfileet eivät häntä oikein houkuta.

Kirjassa esiintyvät palkkamurhaajaveljekset Croup ja Vandemar, jotka tuovat mieleen Gaimanin ja Pratchettin yhteisteoksen Good Omens. Yhtymäkohtia voi löytää myös Harry Potter -kirjoihin.

Todellinen fantasian ystävä on tämän varmaan jo lukenut, mutta jos joku haluaa uudenlaisen näkökulman Lontooseen ja erityisesti sen metroasemiin, niin tässä on oiva kirja.

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (2012)

Nyt tulee pikaesittelyt kirjapinosta, joka pitää palauttaa kirjastoon. Näyttää olevan jokin raja uusimisillakin.

Vera Vala asuu Italiassa, jonne hän sijoittaa Arianna de Bellis -sarjan dekkarinsa. Tämä kirja on niistä ensimmäinen, mutta kirjan takaliepeessä luvataa, että lisää on tulossa.

Kirja sopi mainiosti luettavakseni nyt, kun yritän saada kasaan 100 kirjaa tälle vuodelle. Nopealukuiset viihdekirjat kasvattavat kirjaluetteloa mukavasti.

Arianna de Bellis on suomalais-italialainen leski, joka on perustanut yksityisetsivätoimiston ja liikkuu vaikutusvaltaisissa piireissä. Taustalle on kirjoitettu mysteeri, joka selvinnee seuraavissa osissa. Kuolema sypressin varjossa on viihdyttävä teos seurapiiri-, sukellus- ja ruoanlaittokuvauksineen. Kirjassa ei mässäillä väkivallalla eikä kuvailla oikeuslääketieteellisiä yksityiskohtia. Rikos ratkeaa haastattelemalla ihmisiä ja joutumalla osin itsekin vaaraan.  Kirjaa voisi kuvata aikuisten Neiti Etsiväksi: naispäähenkilöstä huolimatta jokseenkin perinteisiä sukupuolirooleja, sujuvaa sanailua, vaaratilanteita ja onnellinen loppu.

En voi sanoa, etten olisi pitänyt kirjasta, vaikka ei sarjasta suosikkiani tule.  Luultavasti tartun seuraavaankin sarjan kirjaan, jos ja kun kaipaan rentoutumista sohvalla tai riippukeinussa.

Lionel Shriver: Jonnekin pois (2010)

Lionel Shriver on julkaissut ensimmäisen romaaninsa vuonna 1987, ja Jonnekin pois on hänen yhdeksäs teoksensa. Ennen Poikani Kevin -kirjaa en ollut hänestä kuullut mitään, ja koska Poikani Kevinin aihe tuntui liian rankalta, en sitä ole koskaan lukenut, vaikka jokainen opiskelija, joka sen on kurssia varten lukenut, on siitä pitänyt. Sen maineen takia suhtauduin vähän varauksellisesti lukupiirimme valintaan ottaa Jonnekin pois luettavaksi.

Kirjan aihe tuntui kiinnostavalta. Päähenkilö Shepherd Knacker on tehnyt hullun lailla töitä voidaksen viettää loppuelämänsä trooppisella saarella nauttien. Suunnitelmiin tulee iso mutka, kun hänen vaimonsa Glynis sairastuu syöpään ja säästöjä tarvitaan hoitoihin.

Shepherd on nimensä mukaisesti paimen tai kaitsija. Hän huolehtii paitsi vaimostaan myös isästään. Siskon kohdalla menee raja, mutta senkin rajan löytymisessä menee aikansa. Lisäksi Shepherdillä on ystävä nimeltä Jackson, jonka loputtomia yhteiskuntaa arvostelevia saarnoja hän kuuntelee. Jackson tyttären harvinainen sairaus tuo vielä lisää huolehdittavia hänen elämänpiiriinsä.

Shriver kuvaa sairauksia tarkasti. Kirjassa tulevat vastaan erilaiset hoidot ja niiden seuraukset, eikä yksityiskohdissa säästellä. Sairastuneet Glynis ja Jacksonin tytär Flicka kuvataan vahvoiksi persooniksi, joiden kanssa muilla on kestämistä. Glynis on paikoin suorastaan ilkeä, eikä mielestäni ihan kaikki selity katkeruudella.

Shepherd alistuu sekä vaimonsa että muiden hyväksikäytettäväksi, kunnes vihdoin tekee päätöksensä. Shriver osaa kuvata ihmisiä niin, että heidän hahmonsa tulevat lähelle. Esimerkiksi Shepherd herätti minussa paikoin ihailua ja paikoin raivoa. Ihailin hänen omistautumistaan vaimonsa hoitamisessa, mutta välillä mieleni olisi tehnyt tarttua häntä niskasta ja ravistaa. Mieleeni tuli Kluunin kirja Vaimoni kävi lääkärissä, jossa mies kyllä hoiti vaimoaan, mutta jota olisi tehnyt mieli ravistaa vähän muista syistä.

Kirjassa eniten vaikutti jälleen amerikkalaisen yhteiskunnan kovuus. Aihetta on sivuttu monessa lukupiirimme teoksessa alkaen Barbara Ehrenreichin Nälkäpalkalla-teoksesta. En yhtään ihmettele Shepherdin halua muuttaa pois maasta, vaikka toki hänen paratiisinetsinnässään on pakenemisen ja utopian metsästyksen merkkejä. Myös ihmisten asenteet vallitsevaan tilanteeseen herättivät jälleen keskustelua lukupiirissämme. Kirjan henkilöistä vain Jackson kritisoi vakuutusyhtiöiden ylläpitämää systeemiä, mutta lopulta ei hänenkään arvostelukykynsä saa kovin hyviä arvosanoja.

Toki minun olisi pitänyt ymmärtää jo etukäteen, ettei yksi kirja tee kirjailijan kaikista muista kirjoista samanlaisia, mutta silti yllätyin pitäessäni tästä teoksesta. Yksityiskohtainen kuvaus, mielenkiintoiset henkilöt ja yhteiskunnan kritiikki osuivat sekä minuun että lukupiirimme jäseniin. Loppuratkaisua pidettiin yksimielisesti kirjan tapahtumiin nähden turhan kauniina, mutta kyllä sen kirjan henkilöille soi.

 Avain-kustantamon sivulla mainitaan Shriveriltä suomennetun vielä parikin kirjaa, jotka saattavat sopivasti kohdalle osuessaan lähteä kirjastosta mukaan.