Regina Raskin kirjoista en oikein osaa sanoa, mitä lajia ne edustavat. Kirjojen aiheissa olisi ainesta vakavaan käsittelyyn, mutta Raskin tyyli on useimmiten kevyt. Hänen päähenkilönsä eivät ole iältään ja elämänongelmiltaan chick lit -porukkaa, mutta eivät välttämättä paljon syvällisempiä.
Jouluihmisenkin päähenkilön naiivius ja loppuratkaisun helppous asettavat kirjan enempi viihdeosastolle. Pidin kyllä kirjan päähenkilön Eevan tekemisten kuvauksesta. On hauska äimistellä jonkun hulluudelle ja täydellisyyden tavoittelulle. En tunne ketään yhtä paneutunutta jouluihmistä, mutta tunnistan kyllä sisustus-, siivous- ja koristeluvimman naisten- ja sisustulehtien palstoilta.
Jouluhulluuden lisäksi kirjassa käsitellään naisen asemaa työelämässä ja iän merkitystä uran luomisessa. Eevan äiti tuo kuvioon vielä yllätyksen, jonka kautta Rask pääsee pohtimaan ikäkysymystä enemmänkin. Kovin vakavaksi ei käsittely kuitenkaan mene, joten tähän kirjaan voi mainiosti tarttua ennen joulua varoittavana esimerkkinä.
Lisa Jewell: Älä päästä häntä sisään
-
Penguin (2026) — murhat, jännityskirjallisuus, naiset.Lisa Jewellin
psykologisia trillereitä on käännetty varsin kiitettävää tahtia viime
vuosina. Hänen ki...
18 tuntia sitten


1 kommentti:
Onpas hieno! :)
Lähetä kommentti