keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Pirta ja tahko

Kesäloma on hyvä aloittaa muistelemalla menneitä oppitunteja ☺ Käsiteltävänä oli Eino Leinon runo Elegia. Elegiahan on surumielinen, usein kuolemanaihetta käsittelevä, runo. Leinon runossa esiintyi sana pirta, joka oli suurimmalle osalle tunnilla istujista tuntematon.

Olisin unohtanut pirta-sanan, mutta se tuli vastaan kevätlukukauden lopulla töihin ajaessani. Avasin radion ja kuulin naisäänen laulavan: ”Rakkaus on kuollut elämän virtaan / Pelasta mut, jos se sopii sinun pirtaan.” Laulaja on Jonna Tervomaa ja laulun nimi Rakkauden haudalla. Kotuksen artikkelista opin, että sanoittaja on Juice Leskinen. Googlesta opin, että Pirta voi olla myös naisen nimi.

Pirta-sana saattaa olla tuttu pirtanauhasta eli kapeasta koristenauhasta, jonka esimerkiksi kansantanssijatytöt voivat solmia hiuksiinsa. Nauha on tehty kangaspuilla, joiden osa pirtakin on. Tosin kangaspuutkin ovat sen verran harvinainen esine, että melkein tarvittaisiin kuva. Ne, jotka ovat kangaspuut nähneet, tietävät niissä olevan loimet, joita liikutellaan polkimien avulla. Loimien väliin sitten pujotellaan kudetta (lankaa tai vaikkapa vanhoista vaatteista leikattua kangassuikaletta), joka sitten tömäytetään tiiviiksi. Loimet kulkevat pirran läpi, ja pirran avulla kude asettuu paikoilleen matoksi tai kankaaksi.

Pirtaan sopiminen on kielikuva, joka oli minusta yllättävä modernissa rakkauslaulussa. Laulussa nainen pyytää pelastetuksi tulemista, jos vain se sankarille sopii. Seuraava säepari kuuluu: ”Maailman tuuliin mä menetin rakkaan / Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan.” Tyttö nähdäkseni epäilee, että pojalla taitaa olla jotain muutakin tekemistä. Sana almanakkakin on tässä yhteydessä hauska. Nykyään kai useammin puhutaan kalenterista.

Tunnilla puhuimme enemmänkin vanhoista sanoista, joiden merkitys ei enää ole monellekaan tuttu, vaikka niitä sanonnoissa käytetäänkin. Toinen esimerkki oli sana ’tahko’, jota sentään osa meistä myönsi pyörittäneensä. Nuoriso tunsi kyllä myös Tahkon eli hiihtokeskuksen.

Tahko oli ennen tärkeä esine, jolla saatiin talon veitset ja muut työkalut teräviksi. Minäkin muistan, miten ukkini teroitti viikatteen terää minun pyörittäessäni tahkon kiveä. Voin muistaa teroittämisestä lähteneen äänenkin. Sanonnan mukaanhan maailmaa nähnyt on kiertänyt muutakin kuin tahkon veiviä.

3 kommenttia:

Anne Rongas kirjoitti...

Hei hou, sen verran pitää edellistä korjata, että pirtanauhaa ei suinkaan kudota kangaspuissa, vaikka pirta onkin kangaspuiden oleellinen osa. Pirtanauhaan käytetään sitä varten valmistettua pientä puista kehystä, jossa loimilangoista puolet on pirtapinnojen välissä ja puolet pinnoihin poratuissa rei'issä. Viriä saadaan aikaan yksinkertaisesti nostamalla ja laskemalla pirtaa. Loimi sidotaan omalle vyötärölle ja vaikka tuolin selkään. Kudelankaa puretaan kävyltä sitä mukaa, kun työ etenee.Tässä vähän lisätietoja.

Toinen nauhatekniikka on lautanauha, jolla saadaan neliskanttisilla vanerinpaloilla aikaan hauskan näköistä nauhaa.

Pirtanauhoja on käytetty vyönä, taskun solmimiseen, koristenauhana, mutta en ole koskaan kuullut, että hiuksiin olisi solmittu, hipit ehkä aikoinaan, mutta perinteisesti...

Omin käsin olen molempia tehnyt ja välineet löytyvät edelleen. Samoin mallikirja. Samaa työtapojen sarjaa on myös viitelöinti, jolla ei ole viittaamisen kanssa mitään tekemistä.

Anne Rongas kirjoitti...

Äh, painovirhe pujahti edelliseen: ei viriä vaan viriö. (Ja toinenkin typo, äh, olkoon.)

Anne Rongas kirjoitti...

Pikakaivannalla selvisi, että kyllä on päänauhoinakin ja pääkoristeissa käytetty pirtanauhoja. Tulipa tämäkin aukko sivistyksessä korjattua.