maanantai 4. tammikuuta 2010

Ritva Kokkola: Kaupunginjohtajan kuolema (2008)

Kevyttä joululukemista. Tämän joulun dekkariputkeni aloitti Ritva Kokkolan toinen Perämeren rantaan sijoittuva dekkari.

Tälläkin kertaa murhaa tutkivat konstaapelit Laitakari ja Länsmans apunaan edellisestä kirjasta tuttu Laitakarin Pirkko-vaimo. Uusina apulaisina esitellään opetusneuvos Raimo Ruonala ja kirkkoherra Matti Päriharakka.

Murhattu on siis kaupunginjohtaja ja epäiltynä pienoinen joukko: Ella Sarviaho, Vesa Kiviranta, Juhani Ritikka ja Martin Jokisuu. Aivan. Näin monta erikoista sukunimeä menivät ainakin minulla monessa kohtaa sekaisin. Jokainen henkilö kyllä esitellään kiitettävästi.

Tarina etenee sujuvasti, ja tykkäsin kovasti pikkukaupungin ilmapiirin kuvauksesta, vaikka välillä teki mieli hypätä politiikkaan liittyvien pohdintojen yli. Tosin osa niistä oli hauskoja, kuten rikosylikonstaapeli Laitakarin visio lampaidenkasvatuksesta Pohjanmaalla. Varsinaisen murhajutun lisäksi selvitetään koiran katoamista, jota kautta Kokkola pääsee kuvaamaan mediaa ja ns. suurta yleisöä sekä perhe-elämää.

Ei ole helppo analysoida, miksi jokin kirja lähtee heti vetämään mukaansa ja jonkin toisen vain lukee. Tämä kirja ei imaissut mukaansa niin, että olisin valvonut yön lukiessa, mutta kyllä tämä sopii mainiosti luettavaksi leppoisina lomapäivinä.

Ei kommentteja: