Terhi Nikulaisen Rakkausmurhassa ja Susanna Yliluoman Lööppimurhassa ei ole juurikaan mitään yhteistä, jollei yhteisenä voi pitää dramaattista aihetta. Rakkausmurhassa käsitellään insestiä, ja Lööppimurhassa on kyse sarjamurhaajasta.
Lööppimurhan jäti
n kesken, koska se alkoi muistuttaa liikaa Patricia Cornwellin kirjoja. Lopetin Kay Scarpetta -kirjojen lukemisen, kun yksityiskohtaiset ruumiinavaukset ja sadistiset kidutukset alkoivat olla minulle liikaa. Tässä kirjassa kerrotaan kiduttamisesta kiduttajan silmin ja ajatuksin. Luin yhden kohtauksen, kysyin Mieheltä, onko näitä enemmänkin, ja päätin sitten antaa lopun olla.Kuten nimi kertoo, käsitellään Lööppimurhassa myös lööppijulkisuutta. Päähenkilö ja sankaritar on iltapäivälehden rikostoimittaja, jonka ajatuksia teoksessa myös tuodaan esiin. Tästä aiheesta olisin mielelläni lukenut, mutta verta ja suolenpätkiä oli siis liikaa.
Rakkausm
urhaa en lukenut huonosti aiheen tai sen käsittelyn takia, vaan teoksen kerronnan takia. Teksti on jotenkin hengästyttävää lukea. Henkilöitä on paljon, ja tarina etenee etupäässä dialogien varassa. Välillä käsitellään päähenkilön, juristi Anna Angerin, elämää ja lapsuusmuistoja, välillä hänen tutkimaansa insestisyytöstä.Olemme kirjallisuusanalyysikurssilla keskustelleet opiskelijoiden kanssa siitä, miten sekä kirjoitusaika että tekstin lukemisen ajankohta vaikuttavat tulkintaan. Kun luokassa on eri-ikäisiä aikuisia, on mukavaa ja opettavaista kuulla ajasta, jolloin vaikka Boccaccion Decameronesta vain kuiskailtiin koulun pihalla. Lukeminen ei olisi tullut kysymykseenkään. Nykyään kirjoissa tulee vastaan ronskeja seksi- ja sadistisia väkivaltakuvauksia, emmekä juuri muuta kuin vähän kohotamme kulmakarvoja, jos sitäkään. Onneksi kirjaan pätee sama kuin telkkariin: jos jokin ohjelma tai teksi ei miellytä, sen voi vain sulkea.
Vaikka en näistä kahdesta teoksesta pitänyt, suosittelen niitä kovapintaisille dekkareiden ystäville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti