sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pasi Lampela: Kuolemansairauksia

Kun käynnissä on ÄI2-kurssi, niin käteni tarttuu normaalia innokkaammin novelli- ja runokokoelmiin, joista jälkimmäisiä luen muuten todella harvoin. Tämä Pasi Lampelan pieni kokoelma kiinnitti huomioni, koska sen kansikuva on niin herkkä ja koska sen takakannessa mainittiin sana elämänvalhe.

Olin joitakin vuosia sitten Kotkan kritiikkipäivillä, jossa muistaakseni päivien puheenjohtaja Matti Mäkelä sanoi, että käsite elämänvalhe on nykyään tuntematon. Ibsenin aikaan oli vielä mahdollista, että ihmiset sepittivät itselleen kunniallisen tarinan, joka peitteli menneitä huonoja tekoja ja petoksia, mutta että nykyään ei mitään sellaista enää olisi, jota pitäisi koko elämänsä peitellä.

Lampelan kahdeksasta novellista kaikissa voi kuitenkin sanoa olevan ihmisiä elämänvalheen kurimuksessa. Punainen iltapuku -nimisessä novellissa on suorastaan ibsenmäinen kuvio: kaksi talousasioissa menestynyttä mutta myös petoksia tehnyttä miestä, nainen heidän välillään sekä lapsi, joka ei tiedä totuutta.

Novellit on nimetty pelkistetysti: mainitsemani Punaisen iltapuvun lisäksi kokoelmassa on Poika, Tyttö, Sormus, Päiväkirja, Demonit, Henki ja elämä sekä Vihan päivä. Jokaisen novellin henkilöt ovat tilanteessa, jossa nykyisyyttä varjostaa jokin menneestä. Jokaisella on omat puhumattomat kipunsa. Jokainen myös joutuu muutoksen eteen. Osa joutuu elämää ravistelevaan tilanteeseen tahtomattaan ja osa vasta suunnittelee muutosta.  Osa heistä tekee irtioton, vaikka ei yhtä traagisen kuin viimeisen novellin Vihan päivän poika.

Vihan päivä jää mieleen pitkäksi aikaa, sillä siinä ollaan pommin rakentaneen abiturientin pään sisällä. Tässä novellissa kiteytyy koko kokoelma, vaikka novellin päähenkilö, nimetön poika, onkin muiden novellien päähenkilöitä nuorempi. Hän kertoo jo kauan "nöyristelleensä ja nielleensä paskaa" elämänsä painajaisessa, jonka hän on päättänyt lopettaa. Viittaukset tunnettuun kauppakeskustragediaan ovat ilmeiset, mikä tekee novellista vaikuttavan.

Mietin lukiessani, mitä Lampela haluaa näillä teksteillä sanoa. Onko maailma todella näin synkkä? Eivätkö tuskaa sisällään kantavat ihmiset todellakaan löydä apua? Pessimisti allekirjoittaa tummuuden, mutta optimisti näkee mahdollisuuden siinä, missä nämä henkilöt eivät onnistuneet - toisen ihmisen kohtaamisessa ja oman tien löytämisessä. Jotain viitteitä kohtaamisen mahdollisuudesta annetaan novellissa Päiväkirja, jossa mies ja nainen löytävät toisensa ja sitä kautta muuttavat elämänsä.

Novellien ystävälle ja ihmiselon synkkyyden pohtijalle. Heille tätä voisi suositella.





Ei kommentteja: