Pirjo Hassinen kertoi romaanistaan Duetossa viime syksynä Petri Pietiläisen haastattelemana. He keskustelivat erityisesti kirjan ruokateemasta. Jotenkin minulle jäi vaikutelma, että kirjassa kerrottaisiin enemmänkin ruoanlaitosta ja ravintolakeittiön toiminnasta. Hassinen kertoi viettäneensä aikaa jyväskyläläisessä fine dining –ravintolassa, jotta pystyisi kuvaamaan keittiötyöskentelyä haluamallaan tavalla.
Kirjassa ravintolalla ja ruoanlaitolla on iso osa, vaikka kuvauksia ei niin paljon olekaan. Kirjan päähenkilöt Jimi ja Essi ovat keittiömestari ja kokki, jotka haaveilevat omasta ravintolasta, ”ruuan bordellista”, jonne ”tullaan jo valmiiksi halukkaana ja niin kovana että tuskin maltetaan valita”.
Kirja kuvaa noin vuoden pituisen ajanjakson kesästä kevääseen. Lukija saa olla varsinkin alussa tarkkana, että pysyy kärryillä. Tarinan minäkertoja on Jimin psykologivaimo Laura, joka tarkkailee ulkopuolisena miestänsä tämän saadessa kuulla, että Essi on kadonnut. Lauran kertomuksen välissä on kuukausien nimillä otsikoituja jaksoja, joissa kerrotaan Essin tarinaa. Nämä jaksot eivät ole kronologisessa järjestyksessä ja sisältävät lisäksi Essin lapsuus- ja nuoruusmuistoja.
Teos on taitavasti rakennettu ja kun rakenteen tajuaa, alkaa lukeminen olla helpompaa, vaikka ainakin minä olin parin päivän tauon jälkeen taas pihalla. Kirjassa on vetävä tarina, minkä ansiosta kiinnostus pysyy yllä, mutta välillä alan kyllästyä tähän hyppelehtivään kerrontatekniikkaan. Siksi kai olenkin dekkarien suuri ystävä. Suurin osa niistä kulkee alusta loppuun ilman kikkailua.
Jotain dekkarimaista tässä kirjassa kyllä on. Essin katoamiseen liittyvät hänen miesystävänsä Kimmon nuoruuskokemukset, joiden takia Essi tekee eräänlaista salapoliisityötä.
Kirjan pääteema on ihmissuhteet. Essin ja Kimmon erikoinen suhde hiertää Essin ja Jimin välejä. Laura epäilee miestään eikä tiedä, mitä pitäisi ajatella Jimin ja Essin suhteesta. Kaikkien elämään vaikuttaa halu. Kimmo haluaa seksiä, Essi ei. Laura haluaa perheeseen kolmatta lasta, Jimi puolestaan omaa ravintolaa. Lauran ammatin ja hänen kertomiensa potilaskertomusten kautta tilanteita laajennetaan yleisiksi.
En oikein osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta vai en. Vaikka Laura analysoi lapsitoiveitaan, niin lapsettomana lukijana minä takerruin ehkä liiaksi Lauran lapsiaiheisiin ajatuksiin. Muiden henkilöiden kohtaloihin en samaistunut, vaikka Jimin tuska menetyksen edessä on kerrottu todella vaikuttavasti. Tässä, kuten muissakin Pirjo Hassisen teoksissa, eniten vaikuttaakin kuvaus, ja siksi kyllä suosittelen kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti