Kiinnostaako sinua tietää, mitä ihmiset puhuvat taksissa? Tuukka Sandström paljastaa esikoisessaan, mitä taksinkuljettajat pääsevät, tai minun näkökulmastani joutuvat, kuulemaan töissä.Sandströmin kirja oli lukupiirimme vuoden ensimmäinen, ja se valikoitui luettavaksi, koska kirjailija on erään jäsenemme entisiä oppilaita. Äikänopettajana ainakin minä olisin mielissäni, jos joku opiskelijoistani julkaisisi kirjan. Ainakin tietäisi, ettei ole onnistunut tappamaan lukemisen ja kirjoittamisen iloa. Sandström on vieläpä perustanut oman Idiootti-nimisen kustantamon.
Kirja koostuu sivun-parin mittaisista dialogeista. Ne on jaettu kuuteen lukuun, jotka on nimetty autonosien mukaan. Luvuilla on lisäksi niiden teemoja kuvaavat alaotsikot: ahneus, viha, turhamaisuus, rakkaus, hämärä ja totuus. Kirjaa on ilo lukea. Dialogi on napakkaa, ja painopiste on asiakkaissa, jolloin lähes joka juttuun saadaan clou. Sanavalmiin kuljettajan mietteitä olisi kyllä lukenut enemmänkin. Harvoin nauran ääneen kirjaa lukiessa, mutta Taksipuhe on paikoin sen verran uskomatonta, että väkisin naurattaa. Alun ja lopun lyhyet tunnelmapalat antavat viitteitä siitä, että Sandströmiltä voisi odottaa kenties muutakin kuin humoristista sanailua, mikä siis on hänellä ehdottomasti hallussa.
Asiakkaiden kirjo on suuri, mutta pääpaino on hulluissa ja humalaisissa. Kovin montaa asiallista kyytiä ei ole, mikä on aivan ymmärrettävää. Eihän vaikka kaltaiseni tavallinen äikänope, joka tarvitsee keskipäivällä kyydin työterveysasemalle, ole mitenkään huvittava tai erikoinen asiakas. Sen sijaan huoria etsivät perheenisät ja ”etsä tiedä, kuka mä oon” –blondit ovat ainakin huvittavia, toki paikoin surkuhupaisia.
Viha-jakso oli suosikkini, aiheestaan huolimatta. Sandström paljastaa yhden nykymaailman ongelman kertoessaan, miten vuorotellen eri kansallisuuksia edustavat kyydittävät selvittävät kuskille, mitä naapurikansaa kannattaa varoa, kun ”niillä on kaikilla puukot”. Kirjassa on jonkin verran muuta kuin suomea puhuvia asiakkaita, mutta kaikki erikieliset sitaatit oli käännetty kirjan loppuun, mistä lukija kiittää. Toinen, hauska jakso on turhamaisuus. Lukekaa itse, millainen asiakas on entinen taksikuski ja miten juttua syntyy vaikka viiksistä.
Lukiessa mietin, mitkähän tarinat ovat totta, ja kun lukupiirissämme kuulin kirjailijan tavanneelta jäseneltä, että kaikki, niin en tiennyt, mitä ajatella. Tarinoita on toki paikoin väritetty ja henkilöitä muutettu, mutta silti ei tahtoisi uskoa joitakin tapauksia eläviksi ihmisiksi. Piirissämme epäuskottavana pidettiin esim. taksin takapenkillä jahtimakkaraa syövää mummoa. Minä taas en haluaisi uskoa, että kaduilla kulkee tästä näytteestä päätellen melkoinen määrä huorien perässä kulkevia kännikaloja. Kaikki örvellykset samoissa kansissa saivat myös miettimään, millaista on, kun osa työtä on kuunnella niitä. Onkohan kirjailija taksityössään viihtynyt? Hän ainakin osaa esittää surkeatkin jutut humoristisesti.
En muuten ollut ainoa lukupiirissämme, joka kirjan luettuaan taksissa istuessaan oli miettinyt, mitähän tässä oikein sanoisi. Ymmärsin kirjasta, että henkilökohtaisuudet ärsyttävät erityisesti, mutta eipä tapanani ole kommentoida kenenkään ammatinvalintaa, ainakaan jos istun kyydissä ja tarkoitus on päästä perille. On aika uskomatonta, että asiakas rupeaa neuvomaan kuljettajaa tyyliin ”hanki, poika, ammatti”.
Suosittelen kirjaa ehdottomasti. Sandström ei ehkä kerro tässä kotomaamme koko kuvaa, mutta mainion siivun nyky-Suomesta hän eteen tuo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti