Salman Rushdie on yksi monista kehutuista kirjailijoista, joita olen väistellyt. Osaksi väistely on johtunut kirjojen aiheista, mutta osaksi se johtuu yleisemminkin siitä, että mitä enemmän jotain kirjaa kehutaan tai siitä kohutaan, sitä enemmän pelkään, etten pidäkään siitä.Tuskin olisin ottanut kirjaston hyllystä Vimma-nimistä kirjaa entisestä professorista ja nukentekijästä, jolla on takakannen mukaan "pahanlaatuinen keski-iän kriisi", mutta kun Miehen Tytär antoi minulle kirjan, en kehdannut sanoa ei. Heillä oli jostain syystä kaksi näitä. Nyt jälkeen päin olen tyytyväinen saatuani kirjan. Ihastuin Rushdien rönsyilevään tyyliin. Tosin näin maailmanluokan kirjailijan tyylistä pitäisi kai sanoa jotain muuta kuin rönsyilevä. Vaikka kirjassa on vain kolmisensataa sivua, niin siinä olisi käänteitä ja kiepauksia laajempaankin teokseen.
Onneksi takakannessa olivat myös sanat "murhamysteeri" ja "pureva satiiri", jotka ilman muuta vetoavat minuun. Harvoin niitä näkee samassa teoksessa. Lisäksi kirjan mainostetaan olevan "ihmissuhdetarina ja romanssi" sekä "tieteisfantasia". Noista viimeksimainittu on ehkä liioittelua, mutta muut kuvaukset pitävät kyllä paikkansa. Teoksessa yhdistyvät vangitsevasti päähenkilö Malik Solankan pohdinnat omasta elämästään ja nykymaailman menosta rakkauden - ja murhaajan - etsintään.
Solanka pakenee perheensä luota New Yorkiin ja alkaa elää melko erakkomaista elämää. Hänen muovaamastaan Pikku Aivot -nukesta oli tullut kaupallinen menestys, mutta samalla hän on menettänyt mahdollisuutensa vaikuttaa hahmoon. New Yorkissa hän tutustuu Pikku Aivot -faniin Milaan, jonka elämäntarina olisi jo oman kirjan arvoinen (kuten lähes kaikilla kirjan henkilöillä). Heidän välilleen syntyy erikoinen suhde ja myöhemmin vielä yhteisiä bisneksiä.
New Yorkissa asuminen ei paljon Solankaa helpota, mutta hänellä on pari ystävää ja hän tutustuu muutamaan uuteenkin ihmiseen. Mies on ahdistunut monestakin syystä, mutta pahinta on, että hän on kuljeskellut kaupungilla juuri samoina öinä kuin murhaaja ja herännyt aamulla muistamatta mitään yön tapahtumista.
Murhamysteeri on koukuttava, mutta kirjan paras anti on maailmanmenon tarkastelu. Solanka on englantilainen New Yorkissa, joten hän katselee Amerikkaa sopivan ulkopuolelta. Toki on helppoa olla samaa mieltä satiirista, jonka ei katso kohdistuvan itseensä :) Kirjan loppupuolella meno yltyy hengästyttäväksi. Nettiselailun perusteella Rushdien nimeen yhdistetään maaginen realismi, ja jotain sentapaista voi kai sanoa olevan Solankan kirjoittamassa Nukkekuninkaat-tarinassa, jota Lilliputti-Blefuscu-nimisen pikkuvaltion kapinalliset alkavat käyttää politiikassaan.
Vaikka alkuteos on kirjoitettu jo vuonna 2001 ja kirjassa on viittauksia aikansa tapahtumiin ja ihmisiin, niin se ei lukemista haittaa. Enemmän minua häiritsi se, että en tuntenut kaikkia filosofiaan, kirjallisuuteen ja pop-kulttuuriin viittaavia juttuja. Kirjan on suomentanut Arto Häilä niin, että lukija ihailee Rushdien sanankäyttöä, eli suomennos on todella hyvä. Äikänopettaja pysähtyi välillä ihailemaan myös pitkien virkkeiden pilkutusta, joka noudattalee lähes koko ajan suomen kielen sääntöjä, eli auttaa lukijaa hahmottamaan lauseita.
Muualla: Sami J. Anteroinen kirjoittaa Skenet 3.0. -sivuilla hyvin tästä kirjasta otsikolla Vimma - taikuri New Yorkissa.
Täysin aiheen vierestä on pakko mainita, että aina kun näen jossain Salman Rushdien kuvan (leikkasin Wikipediasta), mieleeni tulee kuvassa oleva Suomalaisen kirjakaupan asiakasillassa esiintynyt kotkalainen kulttuurivaikuttaja. Minusta hehän ovat kuin kaksi marjaa. Niin, ja olen kertonut asianomaiselle tämän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti