Eppu Nuotio: Paine

Tästä kirjasta luin puolet. En alku- tai loppupuolta, vaan suurin piirtein joka toisen luvun.

Olen lukenut Eppu Nuotion Pii Marin -sarjasta osan, ehkä jopa kaikki, mutta koska niiden nimet Musta, Maksu, Kosto ja Varjo ovat niin samankaltaiset, en enää muista, mitkä olen lukenut ja mikä on jäänyt väliin. (Kelasin vähän blogiani ja huomasin, että Maksu on tullut luettua jouluna 2008. Nytpä tämä blogini toimii juuri muistinvirkistytarkoituksessa, johon tämän loin.)

Muistan pitäneeni ensimmäisestä Pii Marin -kirjasta. Uutistoimittaja on kohtuullisen uskottava dekkarin päähenkilö ja Pii Marin reipasotteinen nainen. Näemmä olin pitänyt Maksustakin. Jonkin näistä kuuntelimme äänikirjana automatkoilla. Jossain vaiheessa alkoi Piin ja hänen miesystävänsä tarina tökkiä, ja jokin kirjoista oli muistaakseni minulle turhan raaka. Kirjassa kuvattiin murhatyötä tekijän näkökulmasta.

Vanhasta tottumuksesta otin tämän uusimman kirjaston karusellista, mutta juttu ei lähtenyt vetämään. Kirjassa on tavallaan kaksi tarinaa: Piin pikkuveli Joel muuttaa ja saa naapureikseen erikoisen pariskunnan. Iris ja Pasi kertovat Joelille täysin erilaisen tarinan suhteestaan. Toinen tarina on Piin ja Juhan tutkimus, joka koskee Piin kauan kuollutta isää. Tämän isä-tarinan jätin lukematta ja luin siis vain ensimmäisessä luvussa alkaneen juonikuvion, joka myös kirjan takakannessa on nostettu esiin. Kyse on alistamisesta ja alistumisesta ja siitä, miten suhteen toinen osapuoli pystyy manipuloimaan toista ja koko lähiympäristöä sekä - pelottavaa kyllä - myös viranomaisia.

Lukemani kirjan puolikas ei minusta ole rentoa lomaviihdettä, vaikka väkivaltaa ei kuvatakaan. Sen verran painostavan tunnelman Nuotio on Iriksen ja Pasin tarinaan saanut synnytettyä. Vaikutelma syntyy kertojan näkökulman vaihtelulla: välillä näkökulma on Pasin, välillä Iriksen. (Vai olisikohan tässä nyt kyse abi-kurssilla pähkäillystä fokalisaatiopisteestä? :)

Koska en lukenut kirjaa kokonaan, en uskalla suositella. Sarjan ystävät varmasti pitävät tästäkin.