Kirja alkaa rauhallisesti ja seesteisesti: lapseton eläkkeelle jäänyt pariskunta ostaa maaseudulta talon, johon he ihastuvat. Heidän tarkoituksenaan on viettää siellä loppuelämänsä vain kahdestaan, sillä he ovat olleet symbioottisessa suhteessa jo lapsesta. Émile on entinen latinan ja kreikan opettaja ja Juliette hänen vaimonsa. Uusi pieni talo Mauves-nimisen kylän lähellä ja pariskunnan unelmien täyttymys.
Rauhallinen unelmaelämä kuitenkin häiriytyy, kun viikon kuluttua muutosta saapuu vierailulle naapuri, herra Bernandin. Naapuri ei puhu kuin parin sanan lauseita, mutta istuu joka ilta pariskunnan luona.
Illat sujuvat saman kaavan mukaan: Émile yrittää pitää yllä keskustelua ja herra Bernandin istuu ja näyttää tympeältä. Koko tilanne on absurdi. Pariskunta kokeilee erilaisia taktiikoitaa päästäkseen eroon vaiteliaasta naapuristaan, mutta mikään ei auta. Lopulta Émile ja Juliette päättävät kutsua herran päivällisille vaimoineen tavoitteenaan tutustua tähänkin.
Vaimo on tarinan uskomattomin hahmo. Hänet kuvataan groteskilla tavalla, ja hän käyttäytyy todella oudosti. Pariskunta joutuu miettimään, onko jompikumpi tai jopa molemmat heidän naapureistaan "jälkeenjääneitä". Lisäksi heitä askarruttaa, miksi herra Bernandin kohtelee vaimoaan huonosti.
Sivistynyt pariskunta kohtaa törkeässä naapurissaan ihmisen, joka saa heidän tasaisen elämänsä sekaisin ja tuo mieleen monenlaisia ajatuksia, myös väkivaltaisia. Émile joutuu miettimään, miksi hän käyttäytyy kohteliaasti ja pitääkö hänen jatkaa sivistynyttä seurustelua vai ei. Samalla hänen vaimonsa, "kuusikymmentävuotias tyttönen", ottaa ratkaisevia askeleita, jonka jälkeen tarina etenee vääjäämättä kohti loppuratkaisua, joka oli - pakko sanoa - hieman yllättävä.
Olin lukenut Nothombilta ennen tätä kirjaa teoksen Nöyrin palvelijanne, joka sijoittuu Japaniin. Vaikka miljöö on eri, niin tässä kirjassa on samantapaista mustan huumorin sävytystä kuin Japani-aiheisissa kirjoissa (toinen Japani-aiheinen suomennettu kirja on Samuraisyleily, josta kirjoitan seuraavaksi). Samaan tapaan myös tässä törmäävät erilaiset ihmiset. Émile ja Juliette joutuvat miettimään omaa tapaansa toimia tilanteessa, jossa opitut käyttäytymissäännöt eivät näytä toimivan.
Vaitelias naapuri on kirjalle sopiva nimi, mutta minua jäi vaivaamaan sen alkuperäisnimi Les Catilinaires. Halusin tietää, mitä Nothomb oli halunnut kirjan nimeksi. Les Catilinaires tarkoittaa Ciceron puheita Lucius Sergius Catilinaa vastaan, mikä muuttaa hieman näkökulmaa. Vaiteliaan naapurin sijaan pääosaan nousee Émile, joka hoitaa tilanteita puhumalla ja joka kohtaa Bernandinissa vastustajansa.
Tämän jälkeen minulta on lukematta Nothombilta enää Antikrista. Muita hänen teoksiaan ei ole vielä suomennettu, mutta odotan kyllä, että niin tehdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti