sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Saara Kesävuori: Äidin rakkaus (2011)

Tämän kirjan kohdalla harmittaa, että en ole ehtinyt kirjoittaa näitä juttuja sitä mukaa, kun olen kirjan lukenut. Tämän kirjan nimittäin muistan vaikuttaneen, mutta nyt kirjaa selaillessani löydän vain ne kohdat, jotka tuntuivat teennäisiltä.

Äidin rakkaus on ensimmäinen Saara Kesävuorelta lukemani kirja, vaikka kirjan etuliepeessä kerrotaan hänen kirjoittaneen paljon. Kirjan nimen ja sisällön ristiriita näkyy jo kannessa, jonka on suunnitellut Eevaliina Rusanen.

Kannen vaaleanpunainen väri kuvastaa päähenkilön Aulin työtä ja elämää. Auli on hääsuunnittelija, liikemiehen vaimo ja kolmen pojan äiti, joka asuu unelmakodissaan. Alussa vain toinen pojista aiheuttaa hankaluuksia, mutta myöhemmin koko Aulin elämä järkkyy, mikä näkyy kannen valokuvassa.

Kirjan rakenne paljastaa heti alussa, että jotain erityistä on tulossa, sillä ensimmäinen luku on nimetty "Sen jälkeen" ja toinen "Sitä ennen". Pikku hiljaa lukijalle paljastuu, mikä tuo "se" on. Kertoja on ulkopuolinen, mutta näkökulma on vuorotellen Aulin ja hänen poikansa Vilin.

Tiedän olevani ristiriitainen, kun kaipaan viihteellisiin kirjoihin syvällisyyttä ja vakaviin kirjoihin keveyttä. Ehkä siksi nykyinen suosikkigenreni on historiallinen dekkari, jossa kirjailijan on helppo yhdistää fakta ja fiktio sekä käyttää tekstin piristeenä huumoria. Nykyajasta ja varsinkin naisista kertovissa kirjoissa ehkä päähenkilö tulee liian lähelle omaa elämääni, jolloin hahmoissa tuntuu olevan aina liikaa tai liian vähän jotain. Usein se, mikä puuttuu, on realismi - tai kyynisyys.

Äidin rakkaus -kirjassakin tapahtumilla oli sen verran paljon menneisyyden lastia, että tuntui epäuskottavalta, ettei Auli ollut aavistanut mitään. Tosin ymmärrän kyllä, että kirjasta tulee dramaattisempi, kun sen päähenkilö heitetään täysin kylmiltään katastrofin eteen. Toinen asia, joka hieman ärsytti, olivat Aulin ja Vilin pohdinnat taiteesta, mutta toki ne korostivat heidän erilaisuuttaan muuhun perheeseen verrattuna.

En halua paljastaa liikaa kirjan aihetta enkä juonta, joka on taitavasti kiedottu rakenteeseen ja joka antaa kirjalle dekkarimaista imua. Vaikka kirjan henkilöissä on ärsyttäviä piirteitä, Kesävuori saa lukijan kiinnostumaan heistä. Ei olisi tullut mieleenkään keskeyttää tämän lukemista, koska halusin ehdottomasti tietää, miten Aulille käy.




1 kommentti: