Saara Kesävuori: Äidin rakkaus (2011)

Tämän kirjan kohdalla harmittaa, että en ole ehtinyt kirjoittaa näitä juttuja sitä mukaa, kun olen kirjan lukenut. Tämän kirjan nimittäin muistan vaikuttaneen, mutta nyt kirjaa selaillessani löydän vain ne kohdat, jotka tuntuivat teennäisiltä.

Äidin rakkaus on ensimmäinen Saara Kesävuorelta lukemani kirja, vaikka kirjan etuliepeessä kerrotaan hänen kirjoittaneen paljon. Kirjan nimen ja sisällön ristiriita näkyy jo kannessa, jonka on suunnitellut Eevaliina Rusanen.

Kannen vaaleanpunainen väri kuvastaa päähenkilön Aulin työtä ja elämää. Auli on hääsuunnittelija, liikemiehen vaimo ja kolmen pojan äiti, joka asuu unelmakodissaan. Alussa vain toinen pojista aiheuttaa hankaluuksia, mutta myöhemmin koko Aulin elämä järkkyy, mikä näkyy kannen valokuvassa.

Kirjan rakenne paljastaa heti alussa, että jotain erityistä on tulossa, sillä ensimmäinen luku on nimetty "Sen jälkeen" ja toinen "Sitä ennen". Pikku hiljaa lukijalle paljastuu, mikä tuo "se" on. Kertoja on ulkopuolinen, mutta näkökulma on vuorotellen Aulin ja hänen poikansa Vilin.

Tiedän olevani ristiriitainen, kun kaipaan viihteellisiin kirjoihin syvällisyyttä ja vakaviin kirjoihin keveyttä. Ehkä siksi nykyinen suosikkigenreni on historiallinen dekkari, jossa kirjailijan on helppo yhdistää fakta ja fiktio sekä käyttää tekstin piristeenä huumoria. Nykyajasta ja varsinkin naisista kertovissa kirjoissa ehkä päähenkilö tulee liian lähelle omaa elämääni, jolloin hahmoissa tuntuu olevan aina liikaa tai liian vähän jotain. Usein se, mikä puuttuu, on realismi - tai kyynisyys.

Äidin rakkaus -kirjassakin tapahtumilla oli sen verran paljon menneisyyden lastia, että tuntui epäuskottavalta, ettei Auli ollut aavistanut mitään. Tosin ymmärrän kyllä, että kirjasta tulee dramaattisempi, kun sen päähenkilö heitetään täysin kylmiltään katastrofin eteen. Toinen asia, joka hieman ärsytti, olivat Aulin ja Vilin pohdinnat taiteesta, mutta toki ne korostivat heidän erilaisuuttaan muuhun perheeseen verrattuna.

En halua paljastaa liikaa kirjan aihetta enkä juonta, joka on taitavasti kiedottu rakenteeseen ja joka antaa kirjalle dekkarimaista imua. Vaikka kirjan henkilöissä on ärsyttäviä piirteitä, Kesävuori saa lukijan kiinnostumaan heistä. Ei olisi tullut mieleenkään keskeyttää tämän lukemista, koska halusin ehdottomasti tietää, miten Aulille käy.

Lionel Shriver: Jonnekin pois (2010)

Lionel Shriver on julkaissut ensimmäisen romaaninsa vuonna 1987, ja Jonnekin pois on hänen yhdeksäs teoksensa. Ennen Poikani Kevin -kirjaa en ollut hänestä kuullut mitään, ja koska Poikani Kevinin aihe tuntui liian rankalta, en sitä ole koskaan lukenut, vaikka jokainen opiskelija, joka sen on kurssia varten lukenut, on siitä pitänyt. Sen maineen takia suhtauduin vähän varauksellisesti lukupiirimme valintaan ottaa Jonnekin pois luettavaksi.

Kirjan aihe tuntui kiinnostavalta. Päähenkilö Shepherd Knacker on tehnyt hullun lailla töitä voidaksen viettää loppuelämänsä trooppisella saarella nauttien. Suunnitelmiin tulee iso mutka, kun hänen vaimonsa Glynis sairastuu syöpään ja säästöjä tarvitaan hoitoihin.

Shepherd on nimensä mukaisesti paimen tai kaitsija. Hän huolehtii paitsi vaimostaan myös isästään. Siskon kohdalla menee raja, mutta senkin rajan löytymisessä menee aikansa. Lisäksi Shepherdillä on ystävä nimeltä Jackson, jonka loputtomia yhteiskuntaa arvostelevia saarnoja hän kuuntelee. Jackson tyttären harvinainen sairaus tuo vielä lisää huolehdittavia hänen elämänpiiriinsä.

Shriver kuvaa sairauksia tarkasti. Kirjassa tulevat vastaan erilaiset hoidot ja niiden seuraukset, eikä yksityiskohdissa säästellä. Sairastuneet Glynis ja Jacksonin tytär Flicka kuvataan vahvoiksi persooniksi, joiden kanssa muilla on kestämistä. Glynis on paikoin suorastaan ilkeä, eikä mielestäni ihan kaikki selity katkeruudella.

Shepherd alistuu sekä vaimonsa että muiden hyväksikäytettäväksi, kunnes vihdoin tekee päätöksensä. Shriver osaa kuvata ihmisiä niin, että heidän hahmonsa tulevat lähelle. Esimerkiksi Shepherd herätti minussa paikoin ihailua ja paikoin raivoa. Ihailin hänen omistautumistaan vaimonsa hoitamisessa, mutta välillä mieleni olisi tehnyt tarttua häntä niskasta ja ravistaa. Mieleeni tuli Kluunin kirja Vaimoni kävi lääkärissä, jossa mies kyllä hoiti vaimoaan, mutta jota olisi tehnyt mieli ravistaa vähän muista syistä.

Kirjassa eniten vaikutti jälleen amerikkalaisen yhteiskunnan kovuus. Aihetta on sivuttu monessa lukupiirimme teoksessa alkaen Barbara Ehrenreichin Nälkäpalkalla-teoksesta. En yhtään ihmettele Shepherdin halua muuttaa pois maasta, vaikka toki hänen paratiisinetsinnässään on pakenemisen ja utopian metsästyksen merkkejä. Myös ihmisten asenteet vallitsevaan tilanteeseen herättivät jälleen keskustelua lukupiirissämme. Kirjan henkilöistä vain Jackson kritisoi vakuutusyhtiöiden ylläpitämää systeemiä, mutta lopulta ei hänenkään arvostelukykynsä saa kovin hyviä arvosanoja.

Toki minun olisi pitänyt ymmärtää jo etukäteen, ettei yksi kirja tee kirjailijan kaikista muista kirjoista samanlaisia, mutta silti yllätyin pitäessäni tästä teoksesta. Yksityiskohtainen kuvaus, mielenkiintoiset henkilöt ja yhteiskunnan kritiikki osuivat sekä minuun että lukupiirimme jäseniin. Loppuratkaisua pidettiin yksimielisesti kirjan tapahtumiin nähden turhan kauniina, mutta kyllä sen kirjan henkilöille soi.

 Avain-kustantamon sivulla mainitaan Shriveriltä suomennetun vielä parikin kirjaa, jotka saattavat sopivasti kohdalle osuessaan lähteä kirjastosta mukaan.

Anna Gavalda: Viiniä keittiössä

Luin tämän kirjan jo jokin aika sitten. Nyt on pakko kirjoittaa jotain, sillä kirjasto karhuaa kirjaansa ties monennenko kerran. Minulla on tapana palauttaa saman tien ne kirjat (esim. tietokirjat tai puoliksi luetut), joista en aio kirjoittaa mitään, ja jättää sivupöydälle ne, joista haluan kirjoittaa.

Lukiessani tätä Viiniä keittiössä -teosta ajattelin, että tästä kirjoitan. Nyt kun tämä on vuorossa, on harmi huomata, että tästä ei ole jäänyt niin vahvaa muistikuvaa, kuin lukiessa ehkä ajattelin.

Tässä kirjassa ei oikeastaan tapahdu paljon. Chloé-niminen nainen lähtee appensa Pierren kanssa perheen maaseutumökille ja viettää siellä joitakin päiviä. Chloén mies on jättänyt hänet, ja hän haluaa viedä tyttärensä pois. Lapset katsovat piirrettyjä tai nukkuvat, kun Chloé ja Pierre juovat viiniä keittiössä ja puhuvat.

Koko kirja on nuoren naisen ja vanhenevan miehen vuoropuhelua. Vain joitakin tapahtumia tyyliin "hän pesi astiat" kerrotaan keskustelun lomassa. Keskustelu liikkuu parisuhteissa. Chloé käsittelee hänet yllättänyttä eroa ja muistelee elämäänsä ennen sitä. Pierre ensin lähinnä kuuntelee, mutta kertoo sitten oman elämäntarinansa, jonka kautta Chloén tilanne peilautuu ja joka tuo kirjaan toisen näkökulman pettämiseen ja jättämiseen.

Teoksen alkuperäinen nimi on Je l'aimais eli Minä rakastin, mikä jälleen siirtää hieman kirjan tarkastelukulmaa verrattuna nimeen Viiniä keittiössä. Kirja oli ilmestyessään vuonna 2002 Ranskan myydyin romaani, mikä ei ihmetytä minua. Gavalda kirjoittaa jotenkin kevyesti, vaikka aihe ei kevyt olekaan. Pidän Gavaldan tyylistä, mutta sisältönsä puolesta tämä kirja ei minua paljonkaan puhutellut. Koska Viiniä keittiössä on lyhyt (132 sivua) ja itse asiassa Gavaldan ensimmäinen romaani, voinen suositella tätä hänen tuotantoonsa tutustuvalle.

Amélie Nothomb: Samuraisyleily

Koska edellisen lukemani Nothombin teoksen nimeä ei ollut suomennettu sananmukaisesti, aloitin tämän kirjan lukemisen alkuperäisnimestä. Samuraisyleily on ranskaksi Ni d'Éve ni d'Adam eli Ei Eeva eikä Aatami. Kirjan loppuessa tulee selväksi, mistä samuraisyleily tulee, mutta koko kirjaa kuvaa alkuperäinen nimi jälleen paremmin.

Samuraisyleilyssä kerrotaan ihastuttava rakkaustarina. Hetken saavat päähenkilöt elää - jos ei ihan paratiisimaisissa tunnelmissa, niin melkein. Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, mutta koska päähenkilöt ovat niin nuoria, jopa kirjan loppuratkaisua voi pitää hyvänä.

Kirjassa on sama päähenkilö kuin Nöyrin palvelijanne -kirjassa. Parikymppisenä Japaniin muuttava Amélie haluaa parantaa japanin kielen taitoaan, sillä hän on oppinut sitä lapsuudessaan asuessaan Japanissa. Amélie päättää alkaa antaa ranskan tunteja ja saa yksityisoppilaakseen Rinrin, komean nuorukaisen.

Verrattuna Nöyrin palvelijanne -kirjassa kuvattuihin rankkoihinkin kulttuurien yhteentörmäyksiin tässä kirjassa on kyse enemmänkin kevyistä väärinymmärryksistä. Pääosaan nousee nuorten rakkaustarina, mutta toki taustalla kulkee koko ajan Amélien pohdinta siitä, kuka hän on. Yleissävy on kuitenkin kevyt. Rinri on lempeä, kaikesta innostuva nuori mies, joka ilmeisesti todella rakastaa Amélieta. Amélie ei sen sijaan oikein tiedä, mitä haluaa. Rinri olisi hänelle tie Japanin kansalaiseksi, mutta vaikka hän rakastaa Japania paljon, vielä enemmän hän kuitenkin haluaa kirjoittaa.

Jos kirja ei sijoittuisi Japaniin ja jos siinä ei olisi  eurooppalaista näkökulmaa aasialaiseen kulttuuriin, sitä voisi pitää jopa chick lit -osastoon kuuluvana. Kulttuurien ja ajatusmaailman erilaisuuden kuvaaminen tuo kirjaan kiinnostavuutta. Kovin syvällistä kuvaa Japanista ei Samuraisyleily anna, mutta Nothombin omat kokemukset Japanista varmistavat sen, että faktat ovat kunnossa. Luin samaan aikaan tämän kirjan kanssa Liisa Karvisen Riisiä tiskin alta -kirjaa, jossa on alaotsikkonsa mukaisesti "tarinoita nousevan auringon maasta". Kirjoissa oli joitakin samoja asioita, esimerkiksi Fuji-vuorelle nouseminen.

Verrattuna Nöyrin palvelijanne - ja Vaitelias naapuri -kirjoihin tämä kirja on kevyttä luettavaa ja jättää hyvän mielen, mikä on joskus aivan paikallaan.

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita

"Onko tuo jokin vihje?" kysyi mies, kun näki tämän kirjan sohvapöydällä. Sanoin kirjan olevan novellikokoelma, jossa vaimon - tai miehen - viisaus on jokseenkin suhteellista. Pakko toki oli myöntää, että valitsin kirjan kirjastosta juuri nimen perusteella. Halusin tietää, minkälaisia vaimoja Malkamäki pitää viisaina.

Malkamäen Viikon päivät -romaanin lukeneena tiesin odottaa synkähköjä tarinoita enkä "pettynyt". Tämän kokoelman kymmenen novellia käsittelevät kaikki parisuhteita, joissa jokaisessa on jotain solmukohtia, kuten kokoelman takakansi sanoo.

Novellien henkilögalleria on monipuolinen: esimerkkeinä voi mainita Vihreä valo -novellin naisen, joka on eksyksissä sekä parisuhteessaan että tutkimustyössään, Rinta-novellin naisen, joka kohtaa hyvien ja pahojen päivien ruletin, ja Kengät-novellin miehen, joka löytää itsensä veljensä asunnolta nuoren rempseän naisen kanssa.

Novellit kuvaavat henkilöidensä elämän arkea, joka ei kuitenkaan suju ihan halutusti. Jokainen heistä miettii suhdettaan ja elämäänsä, ja moni tekee tulevaisuuteen vaikuttavan päätöksen. Eivät kuitenkaan kaikki. Siskokset-novellin minä kertoja on vain sisarensa elämän voimaton sivustakatsoja.

Pidin tästä kokoelmasta. Novellit ovat tunnelmaltaan surumielisiä, mutta eivät toivottomia. Osassa lukija jopa yllätettiin. Miehelleni saatoin myös kertoa, ettei niminovelli Viisaan vaimon mieskään oikeastaan yhtään tyhmempi ollut.