Marjane Satrapi: Pistoja & Joanna Rubin Dranger: Neiti Pelokas ja rakkaus

Minulta on Marjane Satrapin Persepolis-kirja vielä lukematta  ja elokuvakin katsomatta, mutta onneksi lukupiirimme valitsi teemaksi sarjakuvan, ja sain lainaksi Satrapin Pistoja-teoksen. 

En tiedä, on alkuteoksen nimellä Broderies samanlaisia mielleyhtymiä pistämiseen kuin Pistoja-nimellä, mutta hienosti on Taina Helkamo kirjan nimen suomentanut. Sen verran satuttavia kokemuksia kirjan naisilla on, eikä pisteliäiltä kommenteiltakaan vältytä, kun kuusi eri-ikäistä naista kokoontuu juttelemaan päivällisen jälkeen motolla "selän takana puhuminen tuulettaa sydäntä". Saapa sana pisto kirjan viimeisessä tarinassa vielä yhden merkityksen, joka sekä hymyilyttää että surettaa.

Teoksen naiset ovat Teheranista, joten jotkin heidän kokemuksistaan ja teoistaan ovat suomalaiselle naiselle täysin outoja. Surua ja raivoakin synnyttävät lukijassa tilanteet, joissa naiset tekevät ihmeellisiä temppuja sopeutuakseen miesten määrittelemään naiskuvaan ja välttääkseen häpeän, joka sekin pohjautuu miesten kunnialle. Koska ihmiset ovat samanlaisia, vaikka ovatkin erilaisia, niin yhteisiäkin kokemuksia löytyy: parisuhdeongelmat, ulkonäköongelmat ja anoppiongelmat. Kirjan loppupään kuva, jossa tomera vaimo komentaa miehensä takaisin torkuille, että naiset saavat jatkaa juoruamista, voisi olla mistä päin maailmaa hyvänsä.

Neiti Pelokas on alkukielellä fröken Livrädd. Kirjan on suomentanut Viia Järvinen. En ole asiantuntija arvioimaan piirrosjälkeä, mutta neiti Pelokkaassa minua vähän häiritsi todella vahva musta-valkoisuus. Tarkoitan tällä isoja mustia alueita, jotka vaikka kuvaavat neidin ajatuksia ja maailmaa, niin jotenkin painostivat silmiä. Samanlaisia mustia mekkoja on myös Satrapin kirjassa.

Kirjan joka sivulla on yksi kuva, ja tarina etenee luvusta "Me" lukuun "Matkalla kotiin". Lukujen nimistä voi jo päätellä neiti Pelokkaan kasvun. 

Jos Satrapin kirjan naisten kokemuksiin ei pystynyt samastumaan täysin, niin tämän teoksen tunteet ovat varmaan kaikille olleet joskus tuttuja. Myös miehille. Henkilöhahmoja tunnistaa sekä elävästä elämästä että kirjallisuudesta ja elokuvista: arkinen poikaystävä, uusi ihastus, jyrkkä äiti ja menevä tyttökaveri ovat tuttuja hahmoja.

Kuvissa viehättää tunteiden kuvaus. Mustat läikät ja suttuiset sivut kertovat heti, miltä neiti Pelokkaasta tuntuu. Kun rakkaus kukoistaa, kukoistaa myös kukkatarha hänen päässään ja vartalollaan. Ajatukset, tunteet ja sydämen liikkeet näkyvät hänen sisällään konkreettisesti esimerkiksi perhosina vatsassa.

Molemmat kirjat olivat tutustumisen arvoisia. Suosituksia en tällä kertaa osaa antaa. Molemmat teokset ovat sen verran monimerkityksisiä, että niitä ei lukaise tuosta vain viihteenä, mutta jos on kiinnostusta lukea naisen elämästä, niin vannoutunut romaanienkin ystävä saattaa ihastua näihin.

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla

Löytyipä tämmöinen draft (raakaversio lienee suomeksi). Julkaisen tämän, vaikka arvio ei mitenkään mietitty ole, koska pidän tätä blogia myös lukemieni kirjojen luettelona.

****

Virpi Hämeen-Anttila on ollut hänen ensimmäisestä kirjastaan alkaen suosikkini. Olen monena jouluna toivonut hänen uusintaan lahjaksi, sillä kirjat ovat olleet todella mukavaa lomalukemista. Olen pitänyt tarinoista ja akateemisen maailman kuvauksista. On ollut myös mukava lukea romansseista, joiden päähenkilöt eivät ole ihan perinteisiä.

Tässä kirjassa teemana on maahanmuuttajuus ja erilaisuuden kokeminen. Se on minua kiinnostava teema, mutta nyt en syttynyt. Kirjan päähenkilö Olivia asuu Lontoossa. Hän on syntyisin Etelämereltä ja ollut naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Hänen poikansa Matthew on kirjan toinen päähenkilö. Matthew matkustaa Suomeen tutkimaan sukujuuriaan, kun taas Olivia pyrkii olemaan vain englantilainen. Äidin ja pojan suhtautuminen on siis täysin erilainen.

Kirja etenee eri aikatasoilla, joten välillä täytyi vähän miettiä, missä nyt mennään. Takaumissa Olivia muistelee elämäänsä. Rakenneratkaisu kuvaa Olivian matkaa itsensä ja taustansa hyväksymiseen. Nykyhetkessä ollaan Matthewin mukana Helsingissä kuvaamassa elokuvaa. Elokuvassa on moderni Romeo ja Julia -tarina, jossa käsitellään ajankohtaista aihetta eli eri kulttuurien kohtaamista. Samaa teemaa käsitellään siis monessa yhteydessä.

Jotenkin ajattelen, että vähempikin olisi riittänyt. En osaa tarkasti sanoa, miksi tämä kirja ei lähtenyt oikein vetämään. Henkilöt ovat jotenkin jäykkiä, vaikka heidän elämässään onkin vahvoja tunteita.

*****

Nyt jälkeenpäin on pakko sanoa, etten enää edes kunnolla muista, millainen kirja oli. Mitään suurta vaikutusta se ei siis tehnyt. Uskon, että jos on pitänyt Hämeen-Anttilan aiemmista teoksista, pitää tästäkin. Vaikka tarina ei tuntuisi omalta, niin ainakin kerronnan kieli on kunnollista, mitä äikänope arvostaa.

Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina

Huh huh! Vaikka olin nähnyt juttuja tämän kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta ja tiesin, että Precious on pahoinpidelty ja insestin uhri, en osannut varautua tarinan rankkuuteen. Koko ajan lukiessani ajattelin, että tämä ei voi olla totta, vaikka tiedän, että mikään ei ole mahdotonta, kun on kyse ihmisen pahuudesta. Jossain vaiheessa kirjan rankkuus alkoi tosin jo ärsyttää. Tämä tarina olisi ollut vaikuttava vähemmälläkin järkyttämisellä. En ollut kuullut Sapphire-nimisestä kirjailijasta aiemmin, mutta Wikipediasta luin, että hän ei olekaan kirjoittanut kuin kaksi romaania. Hän on lähinnä runoilija mutta on toiminut myös kirjoittamisen opettajana.

Rankkuudesta huolimatta kirja on mahtava. Tarinan vaikuttavuutta lisää kertojanääni. Kirjan alussa Precious on minäkertoja. Hän kuvaa elämäänsä ja sen kauheita tapahtumia suoraan ja rehellisesti. Hänen äitinsä pahoinpitelee häntä ja käyttää hyväkseen hänen avustusrahansa. Isä on häipynyt kuvioista, mutta tehnyt tyttärelleen jo toisen lapsen. Kun häneltä sairaalassa kysytään, onko hänen lapsensa isä tuntematon, hän kertoo tuntevansa lapsen isän ihan hyvin, onhan lapsen isä hänenkin isänsä.

Tarinan käännekohta on "Opimme yhdessä" -koulutusohjelma, johon Precious pääsee mukaan. Hän oppii siellä lukemaan ja kirjoittamaan. Tämän jälkeen kirjan kertojanääni muuttuu. Nyt lukija saa lukea Preciousin vihkoonsa kirjoittamaa tekstiä, kaikkine kirjoitusvirheineen. Koko ajan minua hämmästytti Preciousin yhtäaikainen tietämättömyys ja viisaus. Hän on oppimaton ja lapsellinen, mutta samalla rehellinen ja oikeudenmukainen. Tekstin ajoittainen "oppineisuus" olikin toinen minua hieman häiritsevä asia. Toisaalta jos kirjaan olisi tuotu vaikkapa toinen kertoja, olisi tarinan tehosta varmaan menetetty paljon.

Opettajana oli tietysti ilahduttavaa lukea, miten Preciousin opettaja Blue Rain saa yhteyden sekä Preciousiin että muihin tyttöihin, jotka oppivat luku- ja kirjoitustaidon myötä myös itsekunnioitusta. Opettaja auttaa opiskelijoitaan myös muuten, ja Precious pääsee aloittamaan oman elämänsä vauvansa kanssa.

Kirja on kaikin tavoin koukuttava: teksti on vangitsevaa eikä kirjaa voi jättää kesken, koska haluaa tietää, miten Preciousin käy. En kuitenkaan suosittele tätä kovin heikkohermoisille enkä kovin nuorillekaan, vaikka kirjan päähenkilö onkin vasta 16-vuotias.