Ruokakirjoja - ja yksi keittokirja

Tykkään ihan älyttömästi ruokakirjoista ja keittokirjoista. Voisin ostella niitä koko ajan, mutta kun teen ruokaa tosi harvoin, niin keittokirjojen ostamista vain katselukirjoiksi on hiukan vaikea perustella taloutemme varsinaiselle kokille eli miehelleni. Keittokirjojen katseleminen ei siksikään ole kannattavaa, että pian alkaa tehdä mieli jotain syötävää.

Ja kuitenkin joka kevät ylioppilaskirjoitusten aikaan päähän iskee ajatus, että nämä kokelaat saavat kolmen kuukauden päästä lakin ja se tarkoittaa keväjuhlaa. Apua! Mahtuukohan mekko päälle. Yleensä kolme vuotta sitten kevätjuhliin ostamani musta kotelomekko, jonka ajattelen toimivan vielä monesti, kiristää maaliskuussa mukavasti vatsanseudulla. Niin tänäkin vuonna. Nytpä vain etsin kirjastosta aiheeseen liittyvää luettavaa, jos vaikka saisin aikaa oikean elämäntavan muutoksen.

Paras laihdutukseen liittyvistä kirjoista, jonka olen lukenut, on Janne Jääskeläisen Läski syö miestä. Nimensä mukaisesti se on miehille tarkoitetu, mutta sopi myös ravistelemaan minua. Kunhan pidät turpasi kiinni, kun tarjolla on kaloripitoista syömistä, niin laihdut, sanoo Jääskeläinen. Hän höystää tekstinsä kirosanoin ja usein huvittavin vertauksin. Kirja ei sovi heille, jotka loukkaantuvat, jos heitä kutsuu läskiksi. Jääskeläinen käyttää ylipainosta ja ylipainoisista monia vähemmän korrekteja nimityksiä. Kirjan loppupuolella kielenkäyttö alkoi hieman tympiä, mutta piristävä poikkeus kirja ilman muuta on. Jääskeläinen kuitenkin on itse ollut lihava, joten hän tietää, mistä puhuu.

Hanna Partasen Olet mitä syöt on terveelliseen elämäntapaa ohjaava kirja. Partanen muistetaan suomalaisesta Olet mitä syöt -ohjelmasta sanavalmiina ravitsemusterapeuttina, mutta kirjaa lukiessa ei tarvitse pelätä Jääskeläismäisiä haukkuja. Kirjassa käsitellään terveellisen ruokavalion edut, ylipainon ja jojoilun haitat ja suositellaan tietysti liikuntaa. Kirjassa on mukana tv-ohjelmassa olleita esimerkkitapauksia, joiden kautta havainnollistetaan ruokavaliomuutosten hyviä vaikutuksia. Lopussa on kahden viikon starttipaketti, ruokavalion liikennevalot ja reseptejä. Erityisesti liikennevalolista havainnollistaa tyhmemmällekin, mitä pitää syödä ja millä vain herkutellaan satunnaisesti. Kirja on värikäs, asiallinen tietopaketti, jota voi suositella perusteokseksi.

Mats-Eric Nilssonin kirja Petos lautasella sai aikaan pahoinvointia ja ärtymystä. Miksi hitossa meille tarjotaan kaikenlaista kemiallisesti tuotettua sontaa? Kirja kertoo faktoja eri lisäaineiden valmistuksesta ja vaikutuksista.

Parasta kirjassa on ruoka-aineopas, jossa käydään aakkosittain läpi eri ruoka-aineet ja kerrotaan, mitä kannattaisi varoa. Onneksi kaikki ruokiin lisättävät aineet eivät ole terveyden kannalta varsinaisesti vaarallisia, mutta toisaalta harvat ovat hyödyllisiä. En juurikaan harrasta eineksiä, ja tämän kirjan luettuani jäävät ainakin eineslihapullat lopullisesti ostoslistalta. Miksi ostaisin lihapullia, joissa on vain 60 % lihaa?

Lopun lisäaineopas sai minut sitten jo masentuneeksi. Ovatkohan kaikki nuo yli 1500 ainetta todella tarpeellisia? Asiantuntemukseni ei riitä sitä päättelemään, mutta päätös kannustaa miestä ruoanlaittoon vahvistui. Perempi, että hän tekee vaikka lihottavaa ruokaa aidoista raaka-aineista kuin että syön E:tä täynnä olevia kevyt-eineksiä.

Kirjapinon viimeisin on Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta. En uskaltanut lukea sitä. Entä jos se toimii, eikä koskaan tee enää mieli makeaa... Selailin kuitenkin kirjaa. Se on tylsän näköinen ilman kuvia, mutta asiallisen ja kannustavan tuntuinen. Kirjassa on erilaisia taulukoita, joilla perustellaan terveellistä ruokavaliota, ja ruokavalio-ohjeita sekä reseptejä höystettynä Olet mitä syöt -kirjan tapaan esimerkkitapauksilla.

Vaikka Janne Jääskeläinen varoittaa tarmokkaasti ruokapornosta, esittelen tässä vielä suosikkikeittokirjailijani Nigella Lawsonin Nigella Express -kirjan. Ihania koko sivun kuvia (ties millä hiuslakalla kiillotettuja) ja helppoja, muttei kevyitä, reseptejä. Nigellan kirjoja selailen huvikseni, tästäkään kirjasta ei ole tehty kuin pannukakkuja, mutta miltä kuulostaisivat Sesame Peanut Noodles tai Totally Chocolate Chocolate Chip Cookies?

Suomalaisia

Marja Airolan ja Anne Tarsalaisen toimittama Suomalaisia on 14 eri-ikäisen suomalaisen esittely. Etukannen tummien silmien ja kirjan nimen välillä on monen mielestä varmaan ristiriita, takakannessa kerrotaankin, että kyse on "uusista suomalaisista". Mukana on tv:stä tuttuja, kuten laulaja Roni Tran, kätilö Batulo Essak ja juoksija Wilson Kirwa.

Maahanmuuttajiakin opettaneena eivät kirjan tarinat olleet minulle uutta. Silti on aina pysähdyttävää lukea ihmiskohtaloista. Myös Suomeen muuttaneiden kokemukset uudesta kotimaastaan ovat mielenkiintoisia, osa hyviä, osa valitettavasti huonoja. Kirjassa esitellyt henkilöt ovat eri-ikäisiä ja kotoisin eri puolilta maailmaa, joten maahanmuutosta syntyy kaiken kaikkiaan monipuolinen kuva ja lukijalle käsitys siitä, että maahanmuutossa on kyse yksilöistä eikä massoista.

Parasta kirjassa ovat minusta Uzi Varonin kuvat. Ne ovat upeita. Jokaisesta esitellystä on kolme kuvaa: silmät ja kaksi puolilähikuvaa, jossa toisessa henkilö esiintyy tavallisissa arkivaatteissa ja toisessa jonkinlaisessa kansallisasussa tai itseään tai kulttuuriaan kuvaavan tausta edessä (näin ainakin tulkitsen kuvat). Lisäksi jokaiselta on kuvattu jokin heille tärkeä esine. Erityisesti nämä pienet esineiden kuvat ja niihin liittyvät tarinat nostivat paikoin tunteet pintaan.

Kiinnostuneet voivat katsoa kirjan kuvia Varonin sivuilta kohdasta "projects" -> "finns". Myös sivuilla olevalla "imagebank"-sivulla on upeita kuvia.

Neimala & Papinniemi: Lukukirja - Kirja kirjoista (2008)

Parnasson kirja-arvostelijoista on mieleeni jäänyt muutama. Heidän joukossaan ovat Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi. Tartuin siksi aivan innoissani tähän kirjaan.

Äikänopettajana minun pitäisi olla perillä kirjallisuudesta ja mielellään lukea mahdollisimman paljon. Tämä blogikin paljastaa, etten ehdi. Siksi tämänkaltaiset kirjat ovat mahtavia. Kirjallisuuden tuntijat ovat lukeneet työkseen paljon ja kerotvat sitten muille lukemastaan. Tätä ennen olen pitänyt myös Hesarin arvostelijan Suvi Aholan kirjoista, siis erityisesti niistä, joissa hän käsittelee kirjallisuutta.

Lukukirjassa on 10 lukua, joiden kaikkien nimessä on sanat "Lue - - ". Siis Lue ja naura, Lue ja kummastele, Lue ja kauhistu, Lue ja liikutu sekä Lue perusasioista: kuolema, Lue perusasioista: syntymä ja Lue perusasioista: rakkaus sekä vielä Lue yksityiskohtia ja Lue suomentajia.

Jokaisessa luvussa käsitellään teeman mukaisesti kirjoja, lyhyesti, mutta riittävästi. Kirjan perusteella voi siis etsiä hyvää luettavaa teeman mukaisesti. Ainoastaan Lue ja naura -luvussa esitellyt kirjat eivät minusta aivan vastaa otsikkoaan, ainakaan niiden kirjojen osalta, joita olen lukenut. Tosin kirjoittajat sanovatkin, että "suomalainen huumori on perinteisesti ollut hengeltään syrjäkareista".

Tämän kirjan aion hankkia!

Luterilaisuuden ABC ja Avoin taivas

Mökkipaikkakuntamme kirjasto on todella hyvä. Usein käy niin, että olen lukenut jostain kirjasta Hesarista tai naistenlehdestä ja seuraavalla kerralla kirjastoon mennessä kirja odottaa minua uutuus-karusellissa. Heillä on siellä kaksi pyörivää kirjatelinettä, toinen kauno-, toinen tietokirjallisuudelle.

Tietokirjakarusellista löysin Jaakko Heinimäen ja Jari Jolkkosen kirjoittaman Luterilaisuuden ABC - synkkä ja harmaa sanakirja -teoksen. Tästä olin lukenut Hesarista. Sen pariksi mukaan lähti Eero Huovisen Avoin taivas. Olen joskus lukenut jotakin Huoviselta ja muistin pitäneeni. Erityisesti pidän Huovisen rauhallisesta ja maanläheisestä esiintymisestä julkisuudessa.

Suosikkipappini on kuitenkin Jaakko Heinimäki. Minulla on hänen kirjoittamansa Pieni mies jalustalla, Pyhiä naisia ja muita pyhimysesseitä, Outo hartauskirja ja Harrasta ruokaa, ja olen lukenut monta muutakin hänen kirjoittamaansa kirjaa. Pidän hänen kirjoitustyylistään. Hän käsittelee uskontoon liittyviä aiheita kuin mitä tahansa ilman saarnatyyliä.

Huovisen kirja on kokoelma kirjoituksia, joista (pakko myöntää) luin vain osan. Huovinen kirjoittaa hyvin, lukijan ei tarvitse olla teologiaa opiskellut ymmärtääkseen, mutta Heinimäen ja Jolkkosen rinnalla sanontatapa on perinteisempää. Kirjassa on kolme osaa: Elämä ja armo, Maailma ja oikeus ja Ihmiset ja kirkko. Yksi teksteistä mainitaan olevan esitelmä Tampereen filosofiapäivillä, ja osa vaikuttaa saarnoilta tyyliin "Raamatun kohta ja selitys".

Heinimäen ja Jolkkosen kirja on alaotsikkonsa mukaan sanakirja, aakkosten mukaan järjestetty kokoelma lyhyitä "artikkeleita" luterilaisuuteen liittyvistä teemoista ja henkilöistä. Kirjaa oli mukava lukea pari "artikkelia" kerrallaan. Kirjassa on paljon viittauksia teologisiin kirjoituksiin (myös Eero Huoviseen), mutta myös elokuviin ja romaaneihin.