Pauli Kohelo - kirjasyksyn kysymys

Pääsin tänä syksynä mukaan lukupiiriin, jonka ensimmäinen kirja oli Paulo Coelhon Alkemisti. Lukupiirissä kirjasta pidettiin, mutta sen henkiseen kasvuun kannustava anti todettiin melko köykäiseksi.

Coelhon juuri luettua olikin hauska lukea kustannusosakeyhtiö Siltalan uutuudesta. "Ristijärveläinen metsuri" Pauli Kohelo on julkaissut esikoisteoksensa "Ohessa tilinumeroni".

Ainakin Matti Mäkelä Hesarissa ja Suomen kuvalehden nettisivuille kirjoittava Reetta Ravi pitävät kirjasta. Bookplus-kirjakaupan sivuilla kirjasta sanotaan, että se on "hienovireinen sekoitus mietelmää, omaelämäkertaa ja filosofista pohdintaa ihmisen osasta maailmankaikkeudessa". Kirja on "kouriintuntuva osoitus siitä, että pieni ihminen voi kirjoittamisprosessin aikana kasvaa keskipituiseksi".

Hakusanoilla "Pauli Kohelo" löytyy monta blogia ja uutissivua, jolla arvuutellaan, kuka pseudonyymin Kohelo takana todella on. Ehdokkaita ovat olleet Kari Hotakainen, kustantaja Touko Siltala ja jopa Hesarin arvostelun kirjoittanut Matti Mäkelä.

Koko juttu on aika hauska, ja luulen, että oli Kohelo sitten Hotakainen tai ei, niin tämä kirja tarttuu kirjastosta mukaan. Jos kirja on "samaan aikaan sekä Graalin malja että iso tuoppi", niin sitä lienee vaikea vastustaa.

Sanoja: kalmasiivooja

Aloitan blogiini listan uusista sanoista. Tarkoitan uusilla sanoilla sellaisia sanoja, joita en ole ennen kuullut tai nähnyt. Sanat voivat sisi olla suomen kielessä jo vanhoja - todennäköisesti monet ovatkin juuri vanhoja, mutta mukaan tarttuu toivottavasti myös uudissanoja.

En lupaa päivittää sanalistaa järjestelmällisen säännöllisesti, mutta yritän tehdä lyhyen merkinnän mahdollisimman usein ja pian sanan bongaamisen jälkeen.

Listan aloittaa KALMASIIVOOJA. Törmäsin sanaan Jyväskylän yliopiston lehden kaupunkinumerossa (syksy 2008). Lehti jäi Jyväskylään, joten tarkempaa viitettä ei nyt ole.

Kalmasiivooja tarkoittaa henkilöä, jonka työhön kuuluu käydä siivoamassa asuntoja kuolemantapauksen jälkeen. Näitä ammattilaisia ei ole Suomessa montaa. Lehdessä haastateltiin yhtä kalmasiivoojaa, ja mieleeni jäi se, että eniten työtä aiheuttaa kalman haju, erityisesti jos ruumis on jostakin syystä ollut pitkään asunnossa.

Aikuislukiolaiset huom! Minulle saa myös ehdottaa uusia, vanhoja, erikoisia, kummallisia, hauskoja tms. sanoja vaikka tämän blogin kommenttina tai sähköpostiin.

Edit. Löysin linkin Jyväskylän Ylioppilaslehden kaupunkinumeroon 11/2008. Käykää lukemassa.

Roald Dahl ei petä

Matka siskon luokse kestää vajaan kolme tuntia. Kun takapenkille oli tulossa kaksi alakoululaista veljenpoikaa, piti miettiä, miten saisi matkan parhaiten sujumaan. Tiedossa oli myös kaksi päivää, joiden ajaksi olisi hyvä keksiä jotain muutakin tekemistä kuin Pokemon-kortteja ja tietsikkapelejä.

Olemme aikaisemminkin kuunnelleet automatkoilla äänikirjoja, joten ajattelin, että eiköhän jokin lapsille sopiva kuunneltava helpottaisi ajomatkaa. Ajattelin lähinnä itseäni, koska en oikein jaksa kuunnella eri tietokonepelisankarien ja -pahisten vertailua - ainakaan paria tuntia.

Matkaan lähti Roald Dahlin Iso kiltti jätti. (Viralliset Roald Dahl-sivut) Olen lukenut lähes kaikki Dahlin suomennetut kirjat, mutta osa lastenkirjoista on jäänyt väliin. Siksi tämä Dahlin äänikirja kiinnosti minuakin. Heti alussa tiesin tehneeni hyvän valinnan. Tarina tempaisi heti mukaansa.

Päähenkilönä on Sohvi-tyttö, joka näkee yöllä "hirviöhetkellä" ison laihan jättiläisen puhaltamassa trumpetinnäköisellä esineellä ikkunasta sisään. Tarina päättyy suureen jättiläisten piiritysoperaatioon. Juttu on jännittävä ja samaan aikaan humoristinen. Erityisesti jättiläisen käyttämät sanat kuten pop-limo ja puksutuhnu saivat aikaan naurunhyrskettä takapenkillä. Kirjan suomentaja Tuomas Nevanlinna on tehnyt hyvää työtä väännellessään sanoja ja sanontoja jättiläisen suuhun. Lukija Martti Mäkelä on myös hyvä, hän eläytyy sopivasti eri hahmoihin niin, että kuulija pysyy hyvin kärryillä tapahtumista.

Viikonlopun toinen Dahl-menestys oli Jyväskylän kaupunginteatterin Kuka pelkää noitia -näytelmä. Siskon hankittua liput oli perheen nuoriso hieman kritisoinut sitä, että pitää lähteä "jonnekin teatteriin", mutta näytelmän päätyttyä ei kukaan valittanut. Jo ensimmäisen näytöksen alussa soinut jännittävä musiikki sai koko porukan hiljaiseksi.

Lauantai-iltapäivä oli näytöksen kannalta hieman huono, sillä yleisöä oli vain noin puoli salillista. Esitys oli kuitenkin mielestämme hyvä. Noitien kaljut pääkallot olivat jännittävin elementti ja hiiriä pyydystävät kokit hauskin. Tädin mielestä kokit olisivat voineet jättää sylkemättä kastikkeeseen, mutta lapsista sekin oli hauskaa.

Molemmissa teksteissä, sekä IKJ:ssä että noidissa on vanhojen Grimmin satujen kaltaisia piirteitä. Roald Dahl käsittelee vaikeitakin asioita huumorin avulla. Molemmissa tarinoissa mainittiin kiertelemättä kuolema, eikä esimerkiksi näytelmän lopussa ollut perinteistä "onnellista" loppua. Paluumatkalla autossa puhuttiinkin siitä, millaisen elokuvan Disney olisi tarinasta tehnyt. "Disney-filmissä olisi varmaan kaikki muodonmuutokset paremmin tehty, mutta se olisi sokerisempi, eikä siksi niin hyvä."

Seuraavaksi Iso kiltti jätti lähtee kierrokselle suvun muihin lapsiperheisiin. Tosin aivan pienille Dahlia en suosittele. Kouluikäisille ja sitä vanhemmille sen sijaan suosittelen ehdottomasti Dahlin kirjoja. Sekä lasten että aikuisten kirjat ovat mukaansatempaavia ja hauskoja.

Visiitti Vellamoon

Kävimme ÄI5-kurssin eli tulevan kevään abien kanssa merikeskus Vellamossa. Kotkan uusin museo tarjoaa keskiviikkoisin kahden tunnin ajan ilmaisen sisäänpääsyn. Ryhmämme pujahti sisään monien muiden seassa.

Vellamo on saanut nimensä kalevalaisen veden emännän mukaan. Merikeskus Vellamossa on Kymenlaakson maakuntamuseo ja Suomen merimuseo, joten tilaa on. Mitään ruuhkaa ei tuntunut, vaikka väkeä olikin.

Kurssin teema on identiteetti, jonka kannalta yritimme museota katsella. Tehtävänä oli miettiä, minkälaisen kuvan maakuntamuseo antaa Kymenlaaksosta ja Kotkasta. Seuraavan oppitunnin keskustelussa tuli kuitenkin ilmi, että on vaikea yrittää unohtaa itsensä ja katsoa asioita ulkopuolelta. Käsitys Kotkasta, joko kotikaupunkina tai naapurikaupunkina, on jokaiselle muotoutunut ja sitä kautta tulee Vellamoakin katsottua.

Kotka tunnetaan merikaupunkina ja työläiskaupunkina. Molemmat näkyvät hyvin museossa. Työ on näkyvillä selvästi, sekä tehdastyö että satamatyö. Hikisen, ruumiillisen työn tekijät puunjalostuksessa ja lasiteollisuudessa rakensivat paitsi Kotkaa myös oman elämänsä tänne. Tunnilla kuulimme tarinoita, miten taloja rakennettiin esimerkiksi Metsolaan tehdastyöpäivän jälkeen.

Näyttelystä jäi mieleen myös jako herroihin ja työläisiin. Rämsänkylän ahtaus rinnastuu hienoihin pukuihin ja kampauksiin. Saunavuorokin oli erikseen johtajille. Kahtiajakautuneesta seutukunnasta kertoo myös vuoden 1918 tapahtumia esittelevä huone.

Parin tunnin retkellä ilman opastusta ei ehdi näkemään kuin osan ja omaksumaan vielä vähemmän. Oli mielenkiintoista huomata, miten eri asiat jäivät eri ihmisten mieleen. Tunnilla mainittiin kalastus ja hylkeenpyynti, vanha lyhyttavaraliike ja evakot. Huomiota kiinnitti, että kaupan alaa ei paljon tuntunut olevan. Alue ei ole siis porvariseutua.

Kun mietimme, mistä museo ei kerro, tuntui siltä, että mitään ei löytynyt. Maataloudesta oli melko vähän, mutta tarkemmin muisteltuamme mieleen palautui kokonainen hevonen kuskeineen. Minä jäin kaipaamaan enemmän Ruotsin ja Venäjän vallan aikaa, mutta sitten huomasimme, että sen ajan tärkeät tapahtumat, kuten Ruotsinsalmen taistelu, kuuluvat merimuseon puolelle.

Rakennuksesta pidettiin. Paikka on upea, ja talo sopii meren rantaan erinomaisesti. Pientä epäilyä sijainti kuitenkin herätti: Entä jos Vellamonkin katolle kasautuu lunta niin kuin satamavaraston aikoinaan. Rakennus on erikoinen, jopa mahtipontinen. Modernin rakennuksen sisällä olevat näyttelyt vanhoista ajoista luovat mielenkiintoisen vastakohdan. Illalla Vellamo näyttää olevan kuin osa taivasta – ja vettä. Kaiken kaikkiaan suositeltava kohde kaikille kiinnostuneille.

Jesus Christ Superstar Haminan Bastionissa 31.8.2008

Jeesus Kristus Supertähti on eräs suosikkimusikaaleistani - tai rock-oopperaksi sitä mainoksissa kutsuttiin. Minulla taitaa olla jossain vielä vinyylilevykin tallessa. Ian Gillan on siinä Jeesuksena.

Näin mainoksen ajaessani töihin ilmoittautumisiltaan ja ajattelin heti, että kysyisin Jaana-kollegaa katsomaan show'ta. Kun ilmoittautumassa kävi vielä tuleva opiskelijani, joka on mukana esityksessä, oli asia sillä selvä.

Olimme viimeisessä näytöksessä. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin. Ostimme portilta korvatulpat siltä varalta, että musiikki kävisi korville, mutta niin ei käynyt. Kovaa toki soitettiin, mutta juuri sopivalla intensiteetillä. En ostanut käsiohjelmaa, joten en tiedä esiintyjien nimiä. Lauran toki tunnistimme joukosta.

Pidin esityksestä. Musiikki on hyvää, ja laulajat onnistuivat minusta hyvin. Lavalla oli iso joukko porukkaa. Väkijoukkoa esittänyt kuoro ja tanssiryhmä toivat hyvin esiin vaihtuvat tunnelmat: Alussa Jeesuksen ympärillä pyöri innostunutta väkeä, joka oli valmis puolustamaan häntä, sitten kelpasi vain apu ja lopuksi väkijoukko pilkkasi entistä sankariaan.

Lava oli suuri. Oikeastaan viistoja lavoja oli kaksi, niiden keskellä oli bändi. Lavoja olisi voinut käyttää paremminkin hyväksi. Istuimme melko korkealla, joten osaa lavojen edessä olevalla tasamaalla tapahtunutta joutui kurkottelemaan. Suuri osa lauluista esitettiin bändin edessä, keskellä lavaa, eikä siis viistoa rakennelmaa paljon käytetty. Kun käytettiin, sai esitys heti eloa.

Pidin kuitenkin toteutuksesta. Saatanan rooli oli ainakin minulle uusi, mutta mielestäni se toimi. Ruoskintakohtaus verisine käsineen oli myös hyvä. Olin myös täysin unohtanut Herodeksen laulun, joten nyrkkeilijäsankari-Herodes saippuakuplineen oli melkoinen yllätys.

Muista nähneeni Supertähden Kotkan kaupunginteatterissa joskus 1970-luvulla (?), ja silloin lavastus ja puvustus oli perinteinen kaapuineen ja huiveineen. Bastionissa puvustus oli hippityyliä ja Pilateksen joukkojen jonkinlaista natsipoliisityyliä. Ihan okei, mutta osasta varusteita ei tiennyt, oliko komiikka tarkoituksellista vai tahatonta.

Kaiken kaikkiaan ilta oli mukava. Kylmyys ei juuri vaivannut shaalien ja väliajalla nautitun salmiakkikossun ansiosta. Yleensä ilta ennen ensimmäistä koulupäivää menee hermoillessa, mutta Lloyd Webberin musiikki vei ajatukset muualle kuin työhön. Tästä voisi tulla jokasyksyinen perinne, jos vain sopivia esityksiä löytyy.

Terhi Koulumies: Vauvaa vailla (2007)

Tartun aina kiinnostuneena lapsettomuutta kuvaaviin kirjoihin. Lapsettomuus on aihe, joka esiintyy nykyään monenlaisissa teoksissa viihdekirjoista vakaviin. Koulumiehen kirja on jotain siltä väliltä. Aihe on vakava, eikä kirja käsittele sitä kevyesti, mutta monin paikoin ulkonaiseen keskittyvä kerrontatapa tekee kirjasta helposti lähestyttävän.

Päähenkilö on kolmikymppinen Elina, jonka vauvakuume herää, kun hänen pikkusiskonsa saa lapsen. Elina on siihen asti elänyt melko tyytyväistä sinkun elämää, mutta nyt kelpaa huonompikin miesystävä, koska lapsi on saatava.

Elinan haaveissa lapsiperheen elämä on täynnä helliä kohtauksia, juhlapäivien kuvakirjamaista viettoa ja onnea. Kuitenkin hän näkee työssään sosiaalityöntekijänä esim. huostaanottoja. Tässä on ristiriitaa, mikä kuitenkin on uskottavaa, koska lasta haluavan ajatukset usein kiertävät siinä, mikä lasten kanssa eläessä olisi hienoa. Elinakin kuvittelee, miten hän olisi hyvä äiti, joka huolehtii lapsensa tarpeista. Kuvaavia ovat jaksot, joissa Elina hoitaa siskonsa vauvaa ja ihmettelee, miksi sisko on niin väsynyt, koska hänen mielestään lapsen hoitaminen on niin helppoa. Suorastaan tragikoomisia ovat kohdat, joissa Elina suunnittelee lasten nimiä tai syntymäpäiväkakun tekemistä.

Miljöönä on Helsinki ravintoloineen. Ajankuvaus on kirjan vahvoja puolia. Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, joka taitaa olla yleinen muoto nykyään ja kuvaa kenties nykyistä minäkeskeistä elämää. Kerronnan seassa, ajankuvaan sopivasti, on myös Elinan seuraamia nettikeskusteluja. Kirjassa on paljon dialogia, joka tekee lukemisen helpoksi.

Puolentoista vuoden aikana Elina aloittaa ja lopettaa seurustelun ja aloittaa hedelmöityshoidon, mutta yksin. Hoitovaiheen kuvaus on uskottavan tuntuista, ja löytämästäni haastattelusta selvisi, että Koulumiehellä on kokemusta lapsettomushoidoista. Kirja yllätti ainakin minut lopullaan, koska kuvittelin ilman muuta Tommi-nimisen miehen ilmestyttyä, että tästä alkaa nyt onnellisen lopun kehittely.

Outi Pakkanen: Talvimies (2007)

Outi Pakkasen taattua tuotantoa. Jos on lukenut muita hänen dekkareitaan, tietää, mitä saa. Pidän nyky-Helsingin kuvauksesta ja tarinasta, jossa ei turhaan veri lennä. En pidä enää Kay Scarpetta -tyyppisistä dekkareista, joten tämä kirja oli oikein hyvä kesäpäivän viihde.

Pakkasen kirjoissa päähenkilön Anna Laineen harrastus on ruoanlaitto, ja tässä kirjassa jopa annetaan reseptit lopussa. Pekonirisottoa saatan kokeillakin.